Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.

Protected Mobility vastaa uusien ajoneuvojen ja ajoneuvojärjestelmien myynnistä sekä niiden tarjonnasta ja toimituksista. Meillä on hyvät valmiudet tarjota ajoneuvokalustoamme eri loppukäyttäjille eurooppalaisten ohjelmien, kuten johtamamme Common Armored Vehicle System (CAVS) -ohjelman kautta.

Haemme nyt joukkoomme

PINTAKÄSITTELYN ASIANTUNTIJAA

Hämeenlinnan toimipisteeseemme, jossa valmistamme muun muassa panssaroituja pyöräajoneuvoja.

Pintakäsittelyn asiantuntijana tehtäviisi kuuluvat muun muassa tuotteiden pintakäsittelysuunnitelmien ja pintakäsittelyn projektiohjeiden laatiminen. Ohjaat suunnittelijoita soveltuvien pintakäsittelymenetelmien määrittelyssä sekä olet mukana pintakäsittelyyn liittyvien standardien kehittämisessä ja niistä tiedottamisessa. Roolissa tunnistat ja määrität uusia pintakäsittelyjärjestelmätarpeita ja tuet meitä sekä toimittajiamme näiden käyttöönotossa.

Tehtäviisi kuuluvat myös toimittajiemme sekä heidän alihankkijoiden auditointi. Tuet hankintaa ja laadunvalvontaa omalla vastuualueellasi. Vastuullesi kuuluu myös määrittää pintakäsittelyn kestävyyden ja muiden ominaisuuksien todentamiseen tarvittavat menetelmät. Lisäksi laadit testaustyötilaukset pintakäsittelyn todentamiseen liittyen ja tuet testijärjestelyissä sekä testaamisessa.

Millaista osaajaa etsimme?

Etsimme tiimiimme pintakäsittelyn asiantuntijaa, joka omaa vahvat yhteistyötaidot ja vie asioita hyvällä otteella eteenpäin. Toivomme, että olet kehittymishaluinen ja oma-aloitteinen tekijä ja viihdyt myös kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Odotamme sinulta

  • Soveltuvaa teknistä koulutusta sekä kokemusta vastaavista tehtävistä

  • Kokemusta maalausmenetelmien laadunvarmistamisesta

  • Suomen kielen taidon lisäksi vahvaa suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa

  • Teollisuuden, erityisesti metallien maalausmenetelmien tuntemus katsotaan eduksi

  • Kokemus kemiallisista ja sähkökemiallisista pintakäsittelymenetelmistä katsotaan myös eduksi

Mitä tarjoamme

Kyseessä on vakituinen ja kokoaikainen tehtävä, jossa osittainen etätyöskentely on mahdollista. Työ edellyttää ajoittain matkustamista.

Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa tiimiämme.

Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin sekä lounas- ja virike-edun ja työhön liittyvän opiskelun tukemista. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esim. erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme.

Arvostamme myös vapaa-aikaasi, joten meillä pystyt tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan joustavasti esimerkiksi hyödyntämällä liukuvaa työaikaa. Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.

Haluaisitko olla osa tarinaamme?

Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan tehtävää 8.2.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja valinnat tehdään heti soveltuvien henkilöiden löydyttyä. Huomiothan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Sanni Joukainen:

✉️ [email protected]

Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.

Miksi Patria?

1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.

2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.

3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.

4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä

Location:
Hämeenlinna
Position opened: 20.01.2026 Position closing: 08.02.2026