Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.

Defence and Weapon Systems vastaa muun muassa asejärjestelmien, ilmavalvontaan liittyvien tuotteiden ja droonien myynnistä, tarjonnasta ja toimituksista.

Toimintamme kasvaessa voimakkaasti, etsimme nyt useita

Kokoonpanoasentajia

työskentelemään NEMO ja TREMOS asejärjestelmien kokoonpano- ja testaustehtävissä Hämeenlinnassa. Työtehtävät koostuvat pääosin mekaanisista asennustöistä, mutta työhön sisältyy myös sähkökaapelien ja -keskusten asennuksia. Kokoonpanoasentajan työnkuvaan kuuluu oleellisena osana myös asennuspöytäkirjojen täyttäminen

Pääset osaksi ammattitaitoista ja mukavaa tiimiä, jossa saat tuen työllesi. Työtä tehdään tällä hetkellä päivävuorossa, mutta toimintamme kasvaessa vauhdikkaasti, sinulla tulee olla valmius 2-vuorotyöhön.

Millaista tekijää etsimme?

Saatat olla tehtävään sopiva henkilö, jos olet huolellinen, kykenet työskentelemään itsenäisesti ja osoitat aloitteellisuutta sekä haluat ottaa vastuuta omasta työstäsi. Sinulla on soveltuva tekninen koulutus ja jo jonkin verran kokemusta asennustehtävistä. Voit olla vasta urasi alussa tai asennustehtävien kokenut konkari. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen tehtävään.

Hakijoilta odotamme kykyä käyttää mm. PDM- ja ERP-järjestelmiä ja MS Officen työkaluja. Olet yhteistyökykyinen ja toimit sujuvasti eri sidosryhmien kanssa. Osa käytössä olevista ohjeistamme on kirjoitettu englanniksi, joten sinulla tulisi olla hyvä luetun englannin kielen ymmärrys.

Arvostamme kokemusta seuraavista osa-alueista:

  • kone- ja laiteasennustehtävät

  • autosähkö-/koneautomaatioasentajan tehtävät

  • asejärjestelmät

  • hydrauliikka- ja pneumatiikka

Mitä tarjoamme

Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa laatutiimiämme.

Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin sekä lounas- ja virike-edun ja työhön liittyvän opiskelun tukemista. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esim. erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme.

Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.

Haluaisitko olla osa tarinaamme?

Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan tehtävää 31.3.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja valinnat tehdään heti soveltuvien henkilöiden löydyttyä. Huomiothan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoijamme Sari Rantanen

📞 +358 504071231

✉️ [email protected]

Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.

Miksi Patria?

1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.

2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.

3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.

4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä

Location:
Hämeenlinna
Position opened: 16.03.2026 Position closing: 31.03.2026