Millog-konserni turvaa yritysten ja viranomaisten toimintavarmuutta ja tehokkuutta kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Puolustusvoimien strategisena kumppanina vastaamme Maavoimien ja Merivoimien kaluston kunnossapidosta.

Yhdessä itsenäisten tytäryhtiöidemme kanssa tarjoamme älykästä ja kestävää elinkaarenhallintaa lähellä asiakasta. Avaintoimialojamme ovat teollisuus, infra ja liikenne sekä maanpuolustus ja viranomaistoiminta. Yli tuhat asiantuntijaamme muodostaa monialaisen tiimin, jonka tietotaito on Suomen ehdotonta kärkeä. Vakavaraisena suomalaisena yhtiönä perustamme toimintamme pysyviin ja kehittyviin kumppanuuksiin. Olemme savuton työpaikka.

Kiinnostaisiko tietoliikenteen, tietotekniikan tai tietoturva-alan tehtävät erilaisessa toimintaympäristössä?

Haemme nyt Riihimäen toimipaikallemme

ICT-asiantuntijoita

Asiantuntijan tehtävässä ylläpidät, testaat ja kehität tietojärjestelmiä. Toivomme alan koulutusta tai muuten hankittua osaamista. Lisäksi arvostamme ryhmätyökyvykkyyttä itsenäisellä asenteella.

Tehtävissä osallistut Millogin asiakkaiden järjestelmähankkeisiin ja niiden ylläpitoon. Tehtäväkenttä muodostuu oman osaamisen ja mielenkiinnon kautta kehittämisestä, testaamisesta, päivittämisestä ja tietoturva-asioista. Toimenkuvien sisältö ja vaativuus ovat muokattavissa osaamisen ja kokemuksen mukaan.

Olisitko etsimämme osaaja?

Menestyminen tehtävässä edellyttää osaamista joistain alla luetelluista osa-alueista:

  • Tietoliikennetekniikka, reitittimet ja reititystekniikka (ospf, pgp); LAN- ja VLAN-verkot

  • Ohjelmointikielet: Python; verkkokehitys, JavaScript; testiautomaatio ja skriptaus, Bash, PowerShell monitorointi, Zabbix, Grafana; lokianalytiikka.

  • Käyttöjärjestelmät; Win, Linux (Debian, RedHat), mobiiliratkaisut; Android, palvelinratkaisut; (Linux); Pilvipalvelut: AWS, Azure. AI-osaaminen

  • Virtualisointiratkaisut: palvelinvirtualisointi; VMware, KVM, VirtualBox

  • Konttiteknologiat / kevytvirtualisointi

  • 5/6G-tekniikan tuntemus / osaaminen: verkkoinfra ja tukiasematekniikka; verkkoarkkitehtuuri ja ohjelmistot, MM slicing

  • Ohjelmistotestaaminen ja prosessit: testienhallinta; Jira, Confluence, Xray; API-testaus; SQL- tietokannat. Testausprosessit, SCRUM, Kanban. Testiautomaatio; Robot Framework

  • Palveluympäristön ylläpito: AD/LDAP-integraatiot, SSO, 2FA; päivitysrutiinit Ansible/Terraform; varmistus: Veeam

Toivomme, että työntekijänä toimit oma-aloitteisesti, aikaansaavalla ja ahkeralla otteella ja sopeudut pitkäjänteiseen työskentelyyn. Katsomme myös projektiosaamisen eduksi.

Mitä tarjoamme sinulle?

Tarjoamme sinulle monipuolisen, asiakasläheisen ja teknisesti mielenkiintoisen tehtäväkentän. Tukenasi on osaava tiimi sekä innostava ja kehittyvä organisaatio. Lisäksi lupaamme sinulle myös hyvän perehdytyksen ja koulutusta työn tueksi. Voisiko Millog olla työpaikkasi? Tutustu meihin täällä.

Olemme vakaa ja vastuullinen työnantaja, niin normaali- kuin poikkeusoloissa. Panostamme henkilöstömme hyvinvointiin, työn ja toimintatapojen kehittämiseen sekä jatkuvaan parantamiseen. Kannamme vastuuta sekä omasta että työkavereiden työturvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Teemme töitä yhdessä paremman ja turvallisen tulevaisuuden eteen.

Meillä saat kattavat työsuhde-edut:

  • Kattavat työterveyshuollon palvelut

  • Vapaa-ajan tapaturmavakuutus

  • Lounasetu sekä liikunta- ja kulttuuriedut (Epassi Flex)

  • Auntie-palvelun keskustelutuki

  • Liukuva työaika

  • Koko henkilöstö tulospalkkion piirissä

Lisätiedot & hakeminen

Näetkö jo itsesi tulevana milloglaisena? Mahtavaa!

Jätä meille hakemuksesi viimeistään 10.4.2026 – odotamme innolla kuulevamme sinusta ja siitä miksi juuri tämä tehtävä voisi olla sinua varten.  

Haluatko kuulla tarkemmin tehtävästä, työyhteisöstä tai yrityksestä? Soittele rohkeasti, toivottavasti kuitenkin klo 14:00 – 16:00 välillä

Anne Koskela

📞 050 5923 459

✉️ [email protected]

tai

Jari Kortelainen

📞 040 315 670

✉️ [email protected]

Huomioithan, että Millogissa työsuhteen edellytyksenä on viranomaisen antama hyväksytty turvallisuusselvitys. Lisäksi valitulle henkilölle tehdään huumausainetesti ennen työsuhteen alkamista.

Location:
Riihimäki
Position opened: 16.03.2026 Position closing: 10.04.2026