Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.

Haemme nyt Tampereelle ja Espooseen kesätyöntekijöitä

IT-alan tehtäviin

noin 3–4 kuukauden mittaisiin työsuhteisiin.

IT-alan kesätyöpaikat tarjoavat monipuolisia tehtäviä tietotekniikan, ohjelmoinnin, tietoturvan ja teknisen laitteiston parissa.

Tietotekniikan tehtävissä pääset tekemään muun muassa simulaattorilaboratorion kehitystä ja ylläpitoa sekä tuotekehitysprojektien toteutusta ja testausta. Hardware-tehtävissä työskentelet tietokonelaitteiston pystytyksen ja purun sekä elektroniikan testauksen ja sen asentamisen parissa.

Ohjelmointiin liittyvissä tehtävissä avustat ohjelmoinnissa esimerkiksi laatimalla dokumentaatiota ja tuottamalla kuvia sekä osallistumalla ohjelmointityöhön. Ohjelmistokehitystehtävät liittyvät tuotekehitysprojekteihin, joissa pääset toteuttamaan prototyyppejä ja demoja.

Millaisia osaajia etsimme?

Teknisen osaamisen lisäksi nautit tiimityöskentelystä ja sinulla on hyvät yhteistyötaidot. Lisäksi olet halukas oppimaan IT-asioita turvallisuusalalla. Sinulla ei tarvitse olla kaikkia seuraavia teknisiä valmiuksia, sillä osaamisvaatimukset vaihtelevat tehtävittäin.

Odotamme sinulta

  • Vähintään 120 opintopistettä suoritettuna aloitushetkellä

  • Ymmärrystä verkko-osaamisesta ja laitteista (Hardware)

  • Tietoturvaosaamista

  • Perustason ohjelmointiosaamista jollakin seuraavista: Java, Linux, Kubernetes, Python, Java, TypeScript

  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista osaamista

Mitä tarjoamme

Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa laatutiimiämme.

Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.

Haluaisitko olla osa tarinaamme?

Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan tehtävää 8.2.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja valinnat tehdään heti soveltuvien henkilöiden löydyttyä. Huomiothan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsulttimme:

Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti. Tehtävä edellyttää täysi-ikäisyyttä.

#Teknokesä

Miksi Patria?

1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.

2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.

3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.

4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä

Location:
Tampere, Espoo
Position opened: 16.12.2025 Position closing: 08.02.2026