Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.

Haemme nyt Jämsän Halliin, Nokian Linnavuoreen, Tikkakoskelle, Hämeenlinnaan ja Tampereelle kesätyöntekijöitä

Logistiikan tehtäviin

noin neljä kuukautta kestäviin työsuhteisiin.

Logistiikan tehtävät keskittyvät sisälogistiikan monipuolisiin tehtäviin, kuten keräilyyn, pakkaukseen, lähetyksiin, inventointeihin ja tavaroiden koneellisiin siirtoihin. Huolintatoiminnoissa työtehtävät keskittyvät tullaukseen ja maastavientiasioiden hoitamiseen.

Millaisia osaajia etsimme

Olet yhteistyökykyinen ja toimit sujuvasti erilaisten ihmisten ja sidosryhmien kanssa. Työskentelytyyliltäsi olet oma-aloitteinen ja itseohjautuva sekä kykenet hallitsemaan kokonaisuuksia. Lisäksi käytät sujuvasti erilaisia tietojärjestelmiä ja olet halukas oppimaan uusia järjestelmiä.

Odotamme sinulta

  • Käynnissä olevaa logistiikan alan koulutusta (perustutkinto tai insinöörikoulutus AMK)

  • Hyviä IT-taitoja

  • Suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen osaamista

Eduksi katsomme logistiikan tehtävissä trukin käyttökokemuksen.

Mitä tarjoamme

Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa laatutiimiämme.

Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.

Haluaisitko olla osa tarinaamme?

Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan tehtävää 8.2.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja valinnat tehdään heti soveltuvien henkilöiden löydyttyä. Huomiothan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsulttimme:

Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti. Tehtävä edellyttää täysi-ikäisyyttä.

#Teknokesä

Miksi Patria?

1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.

2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.

3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.

4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä

Location:
Jämsä, Linnavuori, Hämeenlinna, Tampere, Tikkakoski
Position opened: 16.12.2025 Position closing: 08.02.2026