Tulosta

Jukka-Pekka Kauppi opiskeli Tampereen teknillisessä yliopistossa signaalinkäsittelyä tietotekniikan koulutusohjelmassa. Jatko-opinnot etenivät väitöskirjaan, joka käsitteli suurten tietoaineistojen, kuten toiminnallisten aivokuvien ja tutkasignaalien, analysointia koneoppimisen avulla.

Väitöskirjan jälkeen Kauppi jatkoi tutkijan uraansa Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa ja siirtyi Patrialle kolme vuotta sitten.

Hän työskentelee signaalinkäsittelyn asiantuntijana Tampereella Patrian tiimissä, joka kehittää passiivisensoreita elektronisen tiedustelun ja valvonnan tarpeisiin. Patrian ARIS-järjestelmän avulla voidaan mitata, tunnistaa, kerätä ja jälkianalysoida pääasiassa tutkasignaalilähetteitä. Tämän pohjalta voidaan luoda taktista tilannekuvaa spektrin tapahtumista sekä mahdollistaa signaalikirjastojen muodostaminen muihinkin järjestelmiin.

– Talo oli minulle tuttu jo opiskeluajoilta, sillä tein aikoinaan diplomityöni Patrialle samasta aihepiiristä.

Kiinnostavia ja haastavia työtehtäviä

Kauppi on viihtynyt Patrialla mainiosti. Työtehtävät ovat kiinnostavia ja haastavia. Tärkeää hänelle on myös tiimi, jossa on hyvä työilmapiiri ja selkeät tavoitteet.

– Jos työt hoitaa odotusten mukaisesti ja tavoitteet täyttyvät, niin työnantajalta löytyy vastaavasti joustavuutta ajankäytössä ja vapautta työtehtävien suunnittelussa.

Patriassa työtehtävät ovat kiinnostavia ja haastavia ja Kauppi on viihtynyt Patrialla mainiosti.

Kauppi arvostaa joustavuutta, sillä työn ja perhe-elämän lomassa hän harrastaa kilpasoutua. Kolmen asian yhdistäminen arjessa on välillä minuuttipeliä.

– Soutaminen huipulla edellyttää isoja harjoittelumääriä. Myös kilpailut ja välineiden hoito ja kuljetukset vievät paljon aikaa.

– Jos työt hoitaa odotusten mukaisesti ja tavoitteet täyttyvät, niin työnantajalta löytyy vastaavasti joustavuutta ajankäytössä ja vapautta työtehtävien suunnittelussa.

Myös veneessä tarvitaan toimivaa yhteistyötä

Soudusta tuli Kaupin ykköslaji, kun hän joutui jalkavaivojen vuoksi jättämään kilpajuoksun. Nuorempana hän kuului maan kärkijoukkoon keskipitkillä matkoilla.

Soudun Kauppi aloitti sisä- ja kirkkovenesoudulla kymmenisen vuotta sitten, mutta pian lajiksi valikoitui olympialuokkien soutu, jossa veneet ovat kiikkeriä ja erittäin virtaviivaisia. Tällä hetkellä hän keskittyy pariairokaksikkoon yhdessä parinsa Antti Koirasen kanssa.

Jukka-Pekka-Kauppi
Photo: Balint Crucz

Vasta tämän vuoden tammikuussa aloittanut kaksikko on saanut yhteistyön hyvin toimimaan ja noussut omassa luokassaan Suomen parhaimpien joukkoon.

Kevään aikana Kauppi ja Koiranen ovat osallistuneet kolmeen maailmancupin osakilpailuun Kroatian Zagrebissa, Sveitsin Luzernissa ja Italian Sabaudiassa. Koolla ovat olleet maailman parhaimmat soutajat.

– On ollut todella kiinnostavaa päästä kilpailemaan lajin ehdottomia huippuja vastaan. Pariairokaksikoissa taso maailmalla on todella kova.

Soutu vaatii kestävyyttä, voimaa ja tekniikkaa 

Jukka-Pekka Kauppi on ollut tyytyväinen ensimmäisiin maailmancupin kisoihinsa. Zagrebissa suomalaispari saavutti viidennen sijan B-finaalissa ja erittäin kovatasoisessa Luzernin osakilpailussa voiton D-finaalissa. Sabaudiassa kilpailijoita oli vähän, minkä vuoksi kisoissa soudettiin karsintojen lisäksi pelkkä A-finaali.

– Vaikka karsiuduimme finaalista, näissä kisoissa soudimme toistaiseksi parhaan soutumme ja henkilökohtaisen kaksikkoennätyksemme.

Jukka-Pekka-Kauppi
Photo: Balint Crucz

Kilpasoudussa Kauppia viehättää lajin vaativuus. Pariairokaksikoissa kilpailumatka on 2000 metriä, jonka rutistaminen täysillä vaatii kestävyyden ja hapenottokyvyn lisäksi kestävyyslajiksi runsaasti voimaa.

Kestävyyttä hän pyrkii kehittämään mahdollisimman paljon lajiharjoittelulla. Tampereen Kaukajärvellä voi soutaa marraskuulle. Sen jälkeen kylmää ja viimaa pelkäämättömät soutajat siirtyvät Ratinan suvannon läheisyyteen, joka saattaa pysyä talvellakin pitkään sulana.

Lisäksi Kauppi harjoittelee soutuergometrillä kuntosalilla, jossa hän käy säännöllisesti myös voimaharjoittelussa.

– Vaikka kilpasoutu huipputasolla vaatii erittäin kovaa fyysistä kuntoa, kaiken perusta on hyvä soututekniikan hallinta. Kovimmastakaan kunnosta ei ole hyötyä, jos hankittuja fyysisiä ominaisuuksia ei onnistu valjastamaan veneen vauhdiksi. Harjoittelussa onkin koko ajan kiinnitettävä huomiota tekniikan hiontaan. Tämän lisäksi joukkueveneitä soudettaessa jokainen vetosykli tulee synkronoida tarkasti soutajien välillä. Tämän lisäksi joukkueveneitä soudettaessa jokainen vetosykli tulee synkronoida tarkasti soutajien välillä.

– Aina riittää parannettavaa. Se on tietynlaista jatkuvaa täydellisyyden tavoittelua.

Jukka-Pekka-Kauppi
Photo: Heikki Westergård