Tulosta

Patria ja ranskalainen ThalesRaytheonSystems ovat 3.7.2009 allekirjoittaneet sopimuksen Patrian osuudesta Suomen puolustusvoimien keski- ja kaukovalvontatutkahankkeissa. Puolustusministeriö valitsi ThalesRaytheonSystemsin toimittamaan keskivalvontatutkat ja modernisoimaan kaukovalvontatutkat huhtikuussa. Patrian sopimuksen arvo on noin 10 miljoonaa euroa.

Patrian ja sen alihankkijoiden osuus on tutkahankkeissa merkittävä sisältäen järjestelmien ohjelmistotyötä sekä laitesuojien varustelua ja modifiointia. Hankkeen työllisyysvaikutus, noin 40 miestyövuotta, kohdistuu Patrian Systems-liiketoimintaan Tampereella sekä Espoossa. Hanke kehittää edelleen Patriaa tutka-alan teollisena osaamiskeskuksena Suomessa. Hankkeessa luodaan kotimaahan valmiudet näiden tutkajärjestelmien ylläpitoon ja mahdolliseen jatkokehitykseen myös ohjelmistojen osalta.

Patria on kansainvälisesti toimiva puolustus- ja ilmailuteollisuuskonserni, joka toimittaa omaan erityisosaamiseensa ja kumppanuuksiin perustuvia, kilpailukykyisiä ratkaisuja asiakkailleen. Patrian omistavat Suomen valtio ja European Aeronautic Defence and Space Company EADS N.V.

 

Lisätietoja:

Patria   
Pasi Niinikoski  
liiketoimintajohtaja, Systems   
Puh. 040 869 2400

Simo Mäkipaja  
Markkinointi- ja myyntijohtaja, Systems   
Tel. +359 40 869 2618