Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.

Sustainment Solutions liiketoiminta-alue vastaa muun muassa elinkaarituen ja ohjelmistotuotteiden myynnistä, tarjonnasta ja toimituksista. Liiketoiminta-alue vastaa myös strategisesta kumppanuudesta Suomen puolustusvoimien ja Patrian viranomaisliiketoiminnan kanssa.

Haemme nyt joukkoomme

Esihenkilöä lentokonehuoltoon

Jämsän Halliin lentokoneiden huolto-organisaatioomme vastaamaan oman huoltotiimin päivittäisestä operatiivisesta johtamisesta ja tuotannon sujuvasta läpimenosta.

Tehtävässä toimit keskeisessä roolissa huollon arjessa vastaten tuotannollisen onnistumisen varmistamisesta ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Työsi painottuu operatiiviseen esihenkilötyöhön, jossa suunnittelet ja ohjaat tiimin työtä, seuraat tuotannon etenemistä ja puutut aktiivisesti poikkeamiin. Vastaat myös työturvallisuudesta, toiminnan laadusta sekä hyvästä ja turvallisesta työympäristöstä. Teet päätöksiä arjen tilanteissa ja huolehdit siitä, että toimintaa ohjaavia säännöksiä ja viranomaisvaatimuksia noudatetaan. Tätä kaikkea ei kuitenkaan tarvitse missään tapauksessa tehdä yksi, vaan saat hyvän perehdytyksen ja koko tiimin tuen työllesi.

Millaista osaajaa etsimme?

Etsimämme henkilö on positiivinen, vastuullinen ja kehittämishaluinen esihenkilö, jolla on kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja toimia määrätietoisesti operatiivisessa ympäristössä. Olet yhteistyökykyinen ja muutosvalmis, mutta tarvittaessa myös jämäkkä päätöksentekijä. Toimit itsenäisesti ja oma-aloitteisesti, ja sinulla on aito halu kehittää sekä toimintaa että tiimiäsi.

Odotamme sinulta

  • Soveltuvaa koulutusta (korkeakoulututkinto ja / tai ilmailualan opinnot katsotaan eduksi)

  • Aikaisempaa kokemusta esihenkilö ja työnjohtotehtävistä

  • Käytännön kokemusta teollisesta tai tuotannollisesta toimintaympäristöstä (ilmailualan aikaisempi kokemus katsotaan eduksi)

  • Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja

  • Sujuvaa suomen ja englannin suullista ja kirjallista taitoa.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää:

  • Ymmärrystä korkean teknologian laitteiden toiminnasta ja niiden vaatimista huoltotoimenpiteistä

  • Ilmailulainsäädännön ja viranomaisvaatimusten tuntemusta (EASA / EMAR Part-M, Part-CAMO, Part-66, Part-145).

Mitä tarjoamme

Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa laatutiimiämme.

Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin sekä lounas- ja virike-edun ja työhön liittyvän opiskelun tukemista. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esim. erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme.

Arvostamme myös vapaa-aikaasi, joten meillä pystyt tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan joustavasti esimerkiksi hyödyntämällä liukuvaa työaikaa. Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.

Haluaisitko olla osa tarinaamme?

Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan tehtävää 17.5.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja valinnat tehdään heti soveltuvien henkilöiden löydyttyä. Huomiothan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsulttimme Aleksi Arjakka

📞+358 400278937

✉️[email protected]

Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.

Miksi Patria?

1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.

2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.

3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.

4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä

Location:
Jämsä
Position opened: 29.04.2026 Position closing: 17.05.2026