
Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.
Haemme Jämsän Halliin
Kokoonpanoasentajia ja tarkastajia (F-35 Program) - Verkostoasennus, Varustelu
F-35 kokoonpano on käynnistynyt ja tarvitsemme lisää osaamista ja henkilöstöä tehtaan tuotantoa varten.
Meillä pääset rakentamaan uutta kansainvälisessä ympäristössä ja turvaamaan omalta osaltasi Suomen huoltovarmuutta.
Tehtävässä toimit kokoonpanoasentajana tai tarkastajana tuotantolinjalla. Paikkoja on auki sekä eturungon että laskutelineluukkujen kokoonpanoon. Työ toteutetaan osittain kaksivuorotyönä.
Haettavien tehtävien perehdytysohjelmat alkavat vuoden 2026 puolivälin tienoilla.
Valittavalla henkilöllä tulee olla osaamista tai koulutusta joistakin seuraavista:
Lentokonehuoltaja/levyseppä/lentokoneasentajakoulutus- tai vastaava kokemustausta
Kokemusta ja osaamista lentokoneiden tai muiden liikkuvien laitteiden sähköverkostoasennuksista ja testauksesta
Kokoonpanotyöstä ja työn opastuksesta
Kokemusta lentokoneteollisuuden tarkastustehtävistä
Lisäksi tehtävään valittavilla tulee olla seuraavat valmiudet:
Englannin kielen taito (kykenet lukemaan englanninkielisiä ohjeita/piirustuksia sekä kommunikoimaan yhteistyökumppaneiden kanssa englanniksi)
Halu ja kyky oppia uutta
Hyvät kyvyt toimia tiimissä
Järjestelmällinen ja tarkka toimintatapa
Osaan tehtävistä sisältyy 2-6 viikkoa koulutuksessa USA:ssa (keskustellaan osana hakuprosessia tarvittaessa)
Erityisesti eduksi katsomme:
Ilmailualalla työskentelyn
Verkostoasennuskokemuksen
Hakemalla voit myös kertoa kiinnostuksesi projektiin ja tulla valituksi myös aiemmin haussa olleisiin osaamisryhmiin:
Rakennetyöt
F-35 Kokoonpanoprojektien työntekijä sekä tarkastajatehtävät yleisesti
Kansainvälinen huippuprojekti: Liity tiimiimme osana kansainvälisesti merkittävää F35-hävittäjähanketta.
Teknologinen edelläkävijyys: Mahdollisuus osallistua uusimpien teknologisten ratkaisujen kehittämiseen ainutlaatuisessa projektissa.
Kansainvälinen tiimityö: Työskentele inspiroivassa ympäristössä kansainvälisessä tiimissä.
Ammatillinen kehittyminen: Mahdollisuus jatkuvaan koulutukseen ja ammatilliseen kehittymiseen.
Laajan valikoiman henkilöstöetuja: mm. lounas- ja virike-edut, vuosibonusmalli ja laaja työterveys.
Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan tehtävää 17.5.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja valinnat tehdään heti soveltuvien henkilöiden löydyttyä. Huomiothan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Lisätietoja tehtävästä antaa Project Director Timo Rimpioja
📞 +358408693186
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
Miksi Patria?
1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä