Tulosta
Likemmäs kolme vuosikymmentä sitten aloitettiin Tampereella puuhastella kummia: Piti kehittää kaiutin, joka kestää "kosteutta ja pieniä kolhuja!" Toisin sanoen, vedenalainen äänilähde akustisten herätemiinojen raivaamiseen.

Teksti: Timo Pyy Kuvat: Patria

Emme olleet koskaan kuulleetkaan heräteraivauksesta, akustisesta raivaimesta puhumattakaan. Läksimme liikkeelle miltei "puhtaalta pöydältä", joten kokemusperäisen tiedon määrä oli rajoitettu, mutta eipä ollut turhia historian tuomia rajoitteitakaan painolastina. Ennakkoluulottomina tartuimme tehtävään, arvaamatta lainkaan mitä kaikkea tulisimme hankkeen aikana kokemaan.

Akustinen raivain

Jo määrittely- ja suunnitteluvaiheessa meinasi aika-ajoin usko loppua, mutta muistimme vanhan mottomme: "Per aspera ad astra!" Lopputuotteen alustavatkin vaatimukset olivat sangen vaativia ja lisäksi tiukkenivat ajan saatossa. Tekijäjoukkona oli koko hankkeen ajan sangen pieni ryhmä, jolle lankesi ankarat paineet ja tiukka työtahti, mutta toisaalta miehistön pieni vaihtuvuus hioi henkilökemiat kohdalleen, sai aikaan asiantuntemuksen tiivistymisen, loi tekijöistään asialleen omistautuneen asiantuntijajoukon, sekä näin ollen edesauttoi hyvän lopputuloksen aikaansaamisessa.

Haastavista järjestelmävaatimuksista johtuen jouduimme kehittämään uusia materiaali- ja rakenneratkaisuja. Jouduimme opettelemaan uusia teoreettisia asioita, työskentelytapoja sekä uusien työkalujen käyttöä. Esiintyyhän järjestelmässä uusinta digitaalitekniikkaa, hydrauliikkaa, mekaniikkaa, magnetismia, hydroakustiikkaa, mittaustekniikkaa, signaalianalyysiä, ja vaikka mitä.

Prototyyppilaitteisto valmistettiin ja asennettiin laivaan: Kuha-luokan heräteraivaaja oli uskomattoman pieni ja ahdas laiva suureen ja aavaan ulappaan verrattuna. Laitteet asennettiin sinne mistä ikinä tilaa löydettiinkään. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että radistin sängyn kulmasta piti sahata kämmenen kokoinen pala pois, jotta laitekaapin kaapelit ja liittimet saatiin mahtumaan paikalleen! Vastaavanlaista nokkeluutta jouduttiin käyttämään monessa muussakin asennustilanteessa.

Kun sitten lopulta protolaitteen meritestit alkoivat, alkoi myös ”oppiminen kantapään kautta”, pintahinauspoiju (oikeammin: raivausuimuri) tehtiin parikin kertaa uusiksi, monia eri rakenteita vahvistettiin, hydrodynaamisia ohjainpintoja kasvatettiin, hinauskaapeli uusittiin jne. Lopputulos oli, että aika moni asia muuttui.

Laitteessa yhdistyivät ennennäkemättömällä tavalla kompaktius, suuri teho ja korkea shokinkesto. Järjestelmän tuottamat telemetriatiedot kertoivat käyttäjälleen reaaliaikaista informaatiota järjestelmän kunnosta ja toiminnasta. Tämä jos mikä oli omiaan lisäämään laitteiston käytettävyyttä ja luotettavuutta.

Akustinen raivain ja poiju
Akustinen raivain ja poiju Kuha-luokan aluksessa.

Protojärjestelmää seurasi sarjaversion määrittelyvaihe, jonka aikana suunniteltiin lopullinen toimitusversio. Raivaimen sarjaversiossa muuttui moni muukin asia kuin väri. Akustista tehoa kasvatettiin, ominaisuuksia monipuolistettiin, rakenteiden mekaanista kestävyyttä parannettiin ja järjestelmän käytettävyyteen kiinnitettiin erityistä huomiota.

Raivaimen shokinkestovaatimuksesta johtuen suoritimme useita räjäytyskokeita, joilla järjestelmän shokinkestoa verifioitiin. Näiden testien seurauksena moni rakenne suunniteltiin uusiksi, materiaaleja vaihdettiin, uusia ratkaisuja mallinnettiin laskennallisesti, valmistettiin uusia osia ja taas testattiin. Tullessamme mereltä laituriin vihdoin viimein onnistuneen shokkikokeen jälkeen eräs projektiryhmäläinen kajautti ilmoille laulunpätkän: ”Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan…”. Tilaisuutta seurannut asiakkaan korkea-arvoinen upseeri lausui: ”Se laulu oli todella ansaittu.” Voin sanoa, että silloin meistä kaikista tuntui hyvältä.

Olen tässä kirjoituksessa kuvannut Akustisen raivaimen kehitystyön alkuvaiheita, ja niitäkin hyvin lyhytsanaisesti. Aiheesta riittäisi tarinaa kokonaiseen kirjaan. Olen jättänyt monta projektin vaihetta ja yksityiskohtaa kertomatta, sekä jättänyt myös tietoisesti mainitsematta kaikki henkilönimet, ettei kukaan mahdollisesti mainitsematta jäänyt kokisi työpanostaan tai henkilöä itseään vähäteltävän. Kaikille kehitystyöhön osallistuneille haluan lausua vielä kerran suuret kiitokset. Samalla haluan muistuttaa, että tämä kirjoitus on omiin muistikuviini perustuva, henkilökohtainen näkemykseni tapahtumista. Toisen henkilön silmin asiat saattaisivat saada erilaisen painotuksen.