
Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.
Protected Mobility vastaa uusien ajoneuvojen ja ajoneuvojärjestelmien myynnistä sekä niiden tarjonnasta ja toimituksista. Meillä on hyvät valmiudet tarjota ajoneuvokalustoamme eri loppukäyttäjille eurooppalaisten ohjelmien, kuten johtamamme Common Armored Vehicle System (CAVS) -ohjelman kautta.
Haemme Hämeenlinnaan Protected Mobility -liiketoiminta-alueelle
työskentelemään puolustusajoneuvojen laadunvarmistustehtävissä.
Tuotannon laadunvarmistusasiantuntijana olet varmistamassa laadukasta tuotannollista tekemistä ja käsittelemässä ilmeneviä poikkeamia. Mittaat, tarkastat ja varmistat nimikkeiden sekä tuotteiden vaatimustenmukaisuuden täyttymisen. Mahdollisten laatuongelmailmoitusten tai muiden poikkeamien ilmetessä huolehdit jatkotoimenpiteistä prosessissa. Toimenkuvaasi kuuluu myös erilaisten maalaus-, hitsaus- ja lopputarkastusten tekeminen. Laadunvarmistusasiantuntijana teet tiiviisti yhteistyötä projektien laatupäälliköiden sekä tuotannon henkilöiden kanssa. Kommunikoit ja ohjeistat sisäisiä tiimejä ja olet tarvittaessa yhteydessä ulkoisiin toimittajiin. Työn luonteen vuoksi työskentely tapahtuu pääosin Hämeenlinnan tehtaalla ja sisältää satunnaista matkustamista suomessa ja ulkomailla.
Sinulla on teknisen alan korkeakoulututkinto ja olet kerryttänyt aiempaa työkokemusta esimerkiksi konepaja- tai ajoneuvoteollisuudesta. Teknisten piirustusten lukutaito sekä kokemus mittaustekniikoista ovat tärkeässä roolissa tehtävässä onnistumiseksi. Lisäksi sinulla on hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen osaaminen. Tehtävään soveltuu parhaiten tarkka, laatuorientoitunut ja yhteistyökykyinen henkilö, joka pitää työskentelystä tekniikan sekä ihmisten parissa.
Ymmärrät tuotannon prosesseja, laajoja kokonaisuuksia ja sidosryhmien välisen yhteistyön tärkeyden tuotannon sujuvoittamiseksi. Olet rohkea, aikaansaava ja ratkaisukeskeinen. Olet muutos- ja kehitysmyönteinen ja pystyt työskentelemään muuttuvassa työympäristössä paineenkin alla. Sinulla on napakka ote tekemiseen ja viet asioita systemaattisesti eteenpäin. Haluat jakaa osaamistasi ja olla aidosti osana kasvuamme sekä menestystämme.
Valitulla henkilöllä tulee olla:
Kokemusta konepaja- tai ajoneuvoteollisuudesta esim. kokoonpano- tai sarjavalmistusympäristöstä
Soveltuva tekninen korkeakoulututkinto (esim. konetekniikka, ajoneuvotekniikka)
Kokemusta PLM/PDM ja ERP järjestelmän käytöstä
Teknisten piirustusten lukutaito
Englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito
Lisäksi on eduksi, jos sinulla on:
Tuntemusta raskaasta kalustosta/ajoneuvotekniikasta
Kokemusta asennus- tai hitsaustehtävistä
Kokemusta tuotannonsuunnittelusta
Kokemusta Lean -menetelmien käytöstä tuotannossa
Lean Six Sigma sertifiointi
Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa laatutiimiämme.
Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin sekä lounas- ja virike-edun ja työhön liittyvän opiskelun tukemista. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esim. erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme.
Arvostamme myös vapaa-aikaasi, joten meillä pystyt tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan joustavasti esimerkiksi hyödyntämällä liukuvaa työaikaa. Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.
Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan tehtävää 12.03.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa. Huomiothan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Jonna Salonen tiistaina 3.3 klo 15-16 sekä maanantaina 9.3 klo 14-15.
📞 +358 50 475 5706
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
Miksi Patria?
1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä