
Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.
Sustainment Solutions liiketoiminta-alue vastaa muun muassa elinkaarituen ja ohjelmistotuotteiden myynnistä, tarjonnasta ja toimituksista. Liiketoiminta-alue vastaa myös strategisesta kumppanuudesta Suomen puolustusvoimien ja Patrian viranomaisliiketoiminnan kanssa.
Haemme nyt joukkoomme henkilöä nimikkeellä
Sähkösuunnittelija – OEM Technical Services, Hämeenlinna
Haemme OEM Technical Services -osastollemme sähkösuunnittelijaa työskentelemään ajoneuvo- ja asejärjestelmien elinkaaritukivaiheen monipuolisissa sähkösuunnittelutehtävissä. Pääset osaksi asiantuntevaa tiimiä, jossa vastaat sähköjärjestelmien suunnittelusta, mallintamisesta ja sähkökaavioiden laatimisesta.
Tehtäviisi kuuluu myös sähköisten ohjausjärjestelmien vianhaku ja ongelmanratkaisu. Työskentelet pääasiassa asiakkaan käytössä olevan, iäkkäämmän kaluston parissa – olet mukana pidentämässä sen elinkaarta sekä kehittämässä uusia suorituskykyominaisuuksia erilaisten järjestelmäintegraatioiden avulla.
Lisäksi laadit järjestelmien toimintakuvauksia, määrittelet ja todennat komponentteja sekä laadit sähköjärjestelmien tarkastusohjeita. Onnistuminen tehtävässä edellyttää kykyä hahmottaa laajoja sähköteknisiä kokonaisuuksia ja ymmärtää niiden vaikutuksia järjestelmätasolla.
Toivomme sinulta:
Soveltuvaa teknistä koulutusta
Ratkaisukeskeistä ja kehittävää työotetta
Tarkkuutta, oma-aloitteisuutta ja kykyä toimia tehokkaasti
Luontaista taitoa verkostoitua ja tehdä yhteistyötä yli organisaatiorajojen
Valmiutta perehtyä ja ratkaista sähköpuolen haasteita yhdessä sidosryhmien kanssa
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, sekä kirjallisesti että suullisesti
Eduksi katsomme
Kokemuksen ajoneuvo- tai asejärjestelmien sähkösuunnittelusta
E3-sähkösuunnitteluohjelmiston hallinnan
Mallinnusosaamisen Siemens NX/Teamcenter työkaluilla
Mitä tarjoamme
Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa laatutiimiämme.
Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin sekä lounas- ja virike-edun ja työhön liittyvän opiskelun tukemista. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esim. erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme.
Arvostamme myös vapaa-aikaasi, joten meillä pystyt tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan joustavasti esimerkiksi hyödyntämällä liukuvaa työaikaa. Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.
Haluaisitko olla osa tarinaamme?
Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan tehtävää 16.2.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja valinnat tehdään heti soveltuvien henkilöiden löydyttyä. Huomiothan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoija Marja Salminen, [email protected].
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
Miksi Patria?
1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä