Tulosta

Patria ja RUAG ovat ilmoittaneet sopineensa Patrian avaruusyksikön myymisestä RUAGille osaksi sen avaruusliiketoimintaa. Kauppa sisältää Patrian avaruustoimintoihin liittyvän liiketoiminnan. Kaikki Patrian Tampereella sijaitsevassa avaruusyksikössä työskentelevät 29 työntekijää siirtyvät vasta perustetun RUAG Space Finland -yrityksen palvelukseen.

“Patrian avaruusyksikön ostaminen antaa meille mahdollisuuden laajentaa teknologiapohjaamme ja kehittää tuotetarjontaamme avaruuselektroniikan alalla. Pystymme näin parantamaan asemaamme erityisesti kaupallisten satelliittien markkinoilla”, kertoo RUAGin toimitusjohtaja Urs Breitmeier.

“Sekä Patrian että RUAGin avaruusyksiköt ovat maailmanluokan toimittajia, jotka tuottavat korkealaatuisia ja kehittyneitä avaruuslaitteita. Patrian ja RUAGin avaruustoiminnot sopivat strategisesti hyvin yhteen. Jatkossa Patrian avaruusyksiköllä on paremmat edellytykset kehittyä ja kasvaa osana RUAG-konsernia, jossa avaruustoiminnot on määritelty yhdeksi strategisesti merkittäväksi alueeksi”, sanoo Patrian yrityssuunnittelu- ja markkinointijohtaja Jukka Holkeri.

Patrian avaruusyksikkö on ollut osa Patrian Systems-liiketoimintaa ja se on toimittanut elektroniikkajärjestelmiä useiden satelliittien tarpeisiin avaimet käteen -periaatteella. Päätuotealueet ovat satelliittien liityntä- ja ohjauselektroniikka, tehoalijärjestelmät ja tehonjakolaitteet sekä niihin liittyvät testilaitteet. Henkilöstö on menestyksekkäästi ollut mukana useissa Euroopan avaruusjärjestö ESAn ohjelmissa,  kuten Sentinel-2, EarthCARE, Swarm ja Gaia. Meneillään olevassa Solar Orbiter -hankkeessa, jossa Patria vastaa muun muassa satelliitin tehoalijärjestelmästä, nähdään pitkäaikainen ja menestyksekäs jatkumo Rosetta-satelliitin tehonjakolaitteiden toimittamisesta viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Lisätietoja

Jukka Holkeri, yrityssuunnittelu- ja markkinointijohtaja, Patria, 040 869 2008,
[email protected]

Jiri Paukert, Senior Public Relations Manager, RUAG, +41 31 376 64 92,
[email protected]

 

Patria on kansainvälisesti toimiva puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Patrian omistaa Suomen valtio.
www.patria.fi

RUAG Space on johtava avaruusteollisuuden laitteiden valmistaja Euroopassa. Sen 1 150 työntekijää työskentelevät seitsemällä paikkakunnalla Sveitsissä, Ruotsissa ja Itävallassa ja sen liikevaihto vuonna 2013 oli noin 299 miljoonaa Sveitsin frangia (noin 250 miljoonaa euroa).

RUAG on kansainvälinen ilmailu- ja puolustusalan teknologiakonserni. Sen pääkonttori on Bernissä, Sveitsissä. RUAGin tuotantolaitokset sijaitsevat Sveitsissä, Saksassa, Ruotsissa, Ranskassa, Itävallassa, Unkarissa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. RUAGilla on henkilöstöä noin 8 200 maailmanlaajuisesti mukaan lukien 414 harjoittelijaa 23 eri ammatissa.
www.ruag.com