Sponsorointi
Patria sponsoroi valikoiden kansainvälisiä, valtakunnallisia ja toimipaikkojemme paikallisia kohteita. Tavoitteena on yhteistyö, jonka tavoitteena on edesauttaa molempien osapuolien omaa toimintaa. Keskeisinä perusteina yhteistyökumppania valittaessa ovat yhteensopivuus Patrian arvojen ja eettisten toimintaohjeiden kanssa. Patria ei tue poliittista tai uskonnollista toimintaa. Sponsorointisopimukset tehdään aina kirjallisina.
Sponsorointikohteet
Patria valitsee vuosittain suhdetoimintaohjeistuksensa mukaisesti yleishyödylliset tuettavat tahot. Patria tukee Suomen ampumahiihtoliittoa, Suomen Sotilasurheiluliittoa sekä erilaista nuorisotyötä toimintapaikoillaan. Vuoden 2022 aikana Patria on tukenut erityisesti Ukrainan lapsia.
Patria on ollut mukana vuodesta 2011 tukemassa Suomen ampumahiihdon maajoukkuetta ja jatkaa yhteistyötä edelleen.
Patria, Ilmailumuseoyhdistys ry, Keski-Suomen Ilmailumuseo ja Suomen Ilmailumuseo ovat sopineet VL Myrsky -koneen entisöinnistä. Patria on hankkeen päätukija. Entisöintityössä ovat olleet mukana myös teknisen alan oppilaitoksissa opiskelevat nuoret sekä muun muassa Jyväskylän ja Vantaan nuorisotyöpajat.
Sponsorointihakemus
Vapaamuotoisen hakemuksen yhteistyöstä voi lähettää osoitteeseen communications@patriagroup.com. Käsittelemme luottamuksellisesti kaikki hakemukset, mutta päätöksemme ilmoitamme vain valituille kumppaneille. Sponsoroitavien kohteiden on sitouduttava noudattamaan Patria eettisen toiminnan ohjeita.
Hakemuksen tulee sisältää mm. seuraavat asiat:
- Mihin sponsorointituki käytettäisiin?
- Miten Patria osallistuisi yhteistyöhön?
- Miten Patria voi konkreettisesti hyödyntää yhteistyötä? Kertokaa tähän eri mahdollisuudet.
- Miltä muilta yrityksiltä saatte tai olette hakeneet tukea?