Patria ja KNDS Deutschland Maintenance (KNDS) ovat tänään allekirjoittaneet puitesopimuksen, joka koskee Patrian 6x6-panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen kokoonpanoa ja loppuintegrointia monikansallisessa Common Armoured Vehicle System (CAVS) -hankkeessa. Yhteistyö on osa kahta hankintasopimusta, jotka Patria ja Saksan asevoimat (Bundeswehr) allekirjoittivat joulukuussa 2025.
Patria rakentaa parhaillaan Saksan teollista tuotantokykyä CAVS-hanketta varten yhdessä KNDS:n ja muiden saksalaisten teollisuuskumppaneiden kanssa. Sarjatoimitukset Bundeswehrille kasvavat vuoden 2027 alussa, ja paikallista tuotantoa Saksassa lisätään vaiheittain vuodesta 2027 alkaen osana teknologiansiirtoa. Teknologiansiirto on keskeinen osa Patrian liiketoimintamallia, jossa panssaroitujen ajoneuvojen valmistusosaamista siirretään paikallisille kumppaneille.
”On hienoa vahvistaa tämä kumppanuus KNDS:n kanssa. Yhteistyö tuo merkittävää lisäarvoa Saksalle ja luo työpaikkoja KNDS:lle ja sen toimittajaverkostoon. Sopimus osoittaa, että saksalainen teollisuus pystyy tarjoamaan odotetun korkean laadun ja CAVS-hankkeen edellyttämän kustannustehokkaan paikallisen tuotannon. Samalla se tukee eurooppalaisen puolustusteollisuuden tuotantokapasiteetin kasvattamista”, sanoo Jussi Järvinen, Patrian Protected Mobility -liiketoiminta-alueen johtaja.
Suomi ja Latvia käynnistivät CAVS-hankkeen vuonna 2020. Hankkeen tavoitteena on tuottaa nykyaikainen 6x6-panssaroitu ajoneuvojärjestelmä, joka perustuu Patria 6x6 -ajoneuvoon. Hankkeeseen osallistuu tällä hetkellä Suomi, Latvia, Ruotsi, Tanska, Norja, Saksa ja Yhdistynyt Kuningaskunta. Patria toimittaa jo ajoneuvoja moneen CAVS-jäsenmaahan, mukaan lukien Suomen, Ruotsin, Latvian, Tanskan ja Saksan, ja ajoneuvoja on käytössä myös Ukrainassa.
CAVS-hankkeen kautta osallistujamaat voivat hankkia nykyaikaisia panssaroituja ajoneuvoja nopeasti ja kustannustehokkaasti. Hankkeen yhteinen toimintamalli mahdollistaa yhteishankinnat, koordinoidun tuotekehityksen sekä tehokkaan elinkaaren hallinnan. CAVS-hanke on avoin eurooppalaisille ja Nato-maille, joilla on vastaavat 6x6-panssaroitujen ajoneuvojen tarpeet.
Lisätietoja:
Sirje Ahvenlampi-Hyvönen, Patrian viestintäjohtaja, puh. +358 50 557 3822, [email protected]
CAVS-yhteishanke: www.patriagroup.com/common-armoured-vehicle-system-cavs-programme
Patria 6x6: https://www.patriagroup.com/products-and-services/protected-mobility/wheeled-mobility/patria-6x6
Patria on kansainvälinen puolustusteollisuus- ja teknologiayhtiö, jolla on yli 100 vuoden kokemus alalta. Patrian huippuluokan osaajien ja Protected Mobility, Defence and Weapon Systems ja Sustainment Solutions -liiketoiminta-alueiden avulla varmistamme asiakkaillemme luotettavan toiminnan ja olemme kumppanina kriittisissä toiminnoissa maalla, merellä ja ilmassa – kun kaiken on pakko toimia. Patrian toimintamaita ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Latvia, Belgia, Alankomaat, Saksa, Puola, Slovakia ja Japani.
Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa 50 % Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden. www.patriagroup.com