Tulosta
Three Patria employees having a conversation sitting down with coffee mugs.

Patria on noussut Suomen houkuttelevimpien työnantajien joukkoon tuoreessa Duunitorin ja Taloustutkimuksen toteuttamassa Suomen houkuttelevimmat työnantajat 2026 -tutkimuksessa. Patria sijoittui viidenneksi, mikä osoittaa yhtiön työnantajamielikuvan vahvistuneen ja osaajien kasvaneen kiinnostuksen.

Tutkimuksessa selvitettiin yli 5 400 suomalaisen näkemyksiä eri työnantajista. Tulokset kertovat, että tunnettuus ja positiivinen mielikuva organisaatiosta ovat keskeisiä tekijöitä työnantajan houkuttelevuuden rakentumisessa. Patrian sijoittuminen kärkijoukkoon kuvastaa yhtiön pitkäjänteistä työtä henkilöstön, työnantajamielikuvan ja yhtiön tunnettuuden kehittämiseksi.

”On mahtavaa nähdä, että Patria koetaan yhä vahvemmin houkuttelevana työnantajana. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä henkilöstö kokee työnsä poikkeuksellisen merkitykselliseksi, ja monelle patrialaiselle on tärkeää olla mukana varmistamassa kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Haluan kiittää sitoutuneita työntekijöitämme, jotka tekevät Patriasta joka päivä erinomaisen”, sanoo Patrian henkilöstöjohtaja Leena Orpo

Vuonna 2025 Patria työllisti yli 4100 patrialaista ja rekrytoi yhteensä 500 uutta työntekijää vahvistamaan kasvua ja tukemaan strategisesti tärkeitä tuotanto-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviä. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä henkilöstö kokee työnsä poikkeuksellisen merkitykselliseksi, ja monelle patrialaiselle on tärkeää olla mukana varmistamassa kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Kasvun ja muutoksen keskellä Patria keskittyy työturvallisuuden ja perehdytyksen kehittämiseen.

Lisätietoja ja mediatiedustelut: 

Lisätietoa tutkimuksesta: www.duunitori.fi/tyoelama/suomen-houkuttelevimmat-tyonantajat-2026

Sirje Ahvenlampi-Hyvönen, Patrian viestintäjohtaja, puh. +358 50 557 3822, [email protected]

Patria on kansainvälinen puolustusteollisuus- ja teknologiayhtiö, jolla on yli 100 vuoden kokemus alalta. Patrian huippuluokan osaajien ja Protected Mobility, Defence and Weapon Systems ja Sustainment Solutions -liiketoiminta-alueiden avulla varmistamme asiakkaillemme luotettavan toiminnan ja olemme kumppanina kriittisissä toiminnoissa maalla, merellä ja ilmassa – kun kaiken on pakko toimia. Patrian toimintamaita ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Latvia, Belgia, Alankomaat, Saksa, Puola, Slovakia ja Japani. 

Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa 50 % Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden. 
www.patriagroup.com