Patria on tehnyt yhteistyötä Suomen Ampumahiihtoliiton kanssa vuodesta 2011 lähtien ja jatkaa pääyhteistyökumppanina kausilla 2023-24 ja 2024-25.
Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtajan Tapio Pukin mukaan pitkäaikaiseen yhteistyöhön sitoutunut kumppani on ensiarvoisen tärkeä, sillä Suomessa resurssit ovat pienemmät ampumahiihdon mahtimaihin verrattuna.
Ampumahiihtoliitto saa valtion tukea Suomen Olympiakomitean kautta. Pukin mukaan myös yritysten tuki on välttämätöntä, jotta toimintaa pystytään pyörittämään nykyisessä laajuudessaan.
Pitkäaikaiseen yhteistyöhön sitoutuneiden yritysten tuki on välttämätöntä, jotta toimintaa pystytään pyörittämään nykyisessä laajuudessaan, toteaa Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Tapio Pukki.
– Meillä on huippu-urheilussa selkeä tavoite menestyä. Lisäksi pystymme tarjoamaan kokeilun paikkoja nuorille.
– Hyvä kumppani ymmärtää pitkäjänteisyyden merkityksen. Kilpaurheilussa tuloksia ei saavuteta yhdessä vuodessa, vaan tavoitteiden saavuttaminen edellyttää vuosien työn, Pukki sanoo.
Suomi tähtää ampumahiihdossa taas mitalikantaan
Suomella on ampumahiihdossa pitkät perinteet kansainvälisestä menestyksestä. Maajoukkueen nuorennusleikkauksen myötä katse on nyt käännetty hyviin sijoituksiin tulevien vuosien arvokisoissa.
– Tavoitteemme on palata arvokisoissa mitalikantaan. Sen tavoittelemiseksi rakennamme pitkäjänteisesti urheilijoiden valmennusta, Tapio Pukki sanoo.
Pukin mukaan tavoitetta kohti edetään askel askeleelta. Kilpailukaudella 2023-2024 maailmancupin kilpailuja kiertää Suomen joukkue, jossa on viisi nais- ja viisi miesurheilijaa.
– Arvokisamenestys ei tule sattumalta, vaan sen pohjustamiseksi tarvitaan onnistumisia maailmancupissa.
Arvokisamenestyksen pohjustamiseksi tarvitaan onnistumisia maailmancupissa.
Kansainvälisiä edustuspaikkoja kärkkyy myös haastajista koostuva Terrafame-ryhmä. Lisäksi Suomella on ampumahiihdossa nuorten ryhmä, jonka päätähtäin on nuorten kansainvälisissä kilpailuissa.
Nuoret ampumahiihtäjät matkalla menestykseen
Viime kaudella Suomi nousi ampumahiihdossa takaisin kymmenen parhaan joukkoon maiden välisessä vertailussa. Samalla nähtiin muutamia lupaavia yksilösuorituksia maailmancupissa.
– Maajoukkueringissä yhteishenki on erittäin hyvä. Kaikki yrittävät loppuun saakka tehdä asiat niin hyvin kuin pystyvät, Pukki toteaa.
Maajoukkueeseen on tullut nuorten sarjoissa kansainvälistä menestystä saavuttaneita urheilijoita, joilta voi Tapio Pukin mukaan alkaa odottaa menestystä myös aikuisten kilpailuissa. Tulokkaista Noora Kaisa Keränen ja Otto Invenius ovat jo päässeet maailmancupissa pistesijoille.
Tulevaisuuden lupauksiin lukeutuu myös nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2022 napannut Arttu Heikkinen.
23-vuotias Otto Invenius ylsi vuoden 2022 nuorten MM-kisoissa pikakisan hopealle alle 22-vuotiaiden sarjassa.
– Menestyminen nuorten arvokisoissa lisää itseluottamusta. Jos omassa ikäluokassaan pääsi maailman parhaiden joukkoon, niin miksei saman voi tehdä aikuistenkin sarjassa, Otto Invenius pohtii.
Mitalisija vaatii onnistumista ammunnassa
Kuluvalla kilpailukaudella Otto Invenius tavoittelee oman tasonsa reilua nostoa ja sijoituksia kuuden joukkoon maailmancupissa.
– Huippupäivänä minun on mahdollista päästä kolmenkin parhaan joukkoon. Se vaatii kuitenkin taulujen kaatumista ammunnassa.
Pitkäjänteinen yrityskumppanuus tuo urheilijalle turvaa ja mahdollistaa harjoittelun tarvittavat resurssit, Invenius toteaa.
Mitalisijoille pääsy kuuluu Inveniuksen tavoitteisiin myös tulevien vuosien MM-kisoissa ja olympialaisissa.
Hän arvioi, että hiihtovauhdin parantamisessa on vielä paljon potentiaalia.
– Se vaatii pitkäjänteistä ja fiksua työntekoa. Harjoittelu voi olla kovaa, mutta omat rajansa pitää tuntea.
Ammunnan kehittäminen on ollut Inveniukselle haastavampaa.
– Onneksi sekin puoli kehittyy, kun ympärillä on hyvä tiimi. Ampumapaikan rutiinien tulee olla harjoittelun myötä kohdillaan. Parasta jälkeä yleensä syntyy, kun suoritus tulee automaattisesti ilman turhia miettimisiä.
Olympialaisiin valmistaudutaan jo
Vuonna 2024 ampumahiihdon MM-kisat järjestetään Tšekin Nové Městossa ja sitä seuraavana vuonna Sveitsin Lenzerheidessä. Vuoden 2026 Milano-Cortinan talviolympialaisten ampumahiihto kisataan Anterselvassa.
– Sveitsin MM-kisat ja Italian olympialaiset vaativat erityisjärjestelyjä siksi, että molemmissa kilpailupaikka sijaitsee tavanomaista korkeammalla. Se on otettava huomioon valmistautumisessa, Tapio Pukki kertoo.
Yhteistyökumppanit mahdollistavat ammattitaitoiset valmentajat ja harjoitusleirikäynnit.
Otto Invenius jatkaa, että pitkäjänteinen yrityskumppanuus tuo urheilijalle turvaa ja mahdollistaa tarvittavat resurssit niin harjoitus- kuin kisakaudellakin.
– Ilman yhteistyökumppaneita emme pystyisi käymään harjoitusleireillä, eikä meillä olisi tukena ammattitaitoisia valmentajia.