Autonomian vaikein toimintaympäristö: miten maajärjestelmien kehitysvaje kurotaan umpeen
14.9.2026
Miehittämättömien järjestelmien vallankumous on nopeasti muuttanut ilmavoimia. Maalla vastaavaa murrosta ei ole vielä tapahtunut. Tämä määrittää seuraavan kilpailuasetelman. Maalla kehitys on vaikeampaa ja hitaampaa, eikä eurooppalainen puolustushankintajärjestelmä nykyisellään tue sitä kovin hyvin. Suuremmissa ajoneuvoissa muutos alkaa todennäköisesti nykyisten panssaroitujen alustojen päivittämisestä miehittämättömillä ominaisuuksilla.
Jan Erola, Nordic Defence Review
”Uskomme, että miehittämättömiä toimintoja integroidaan nykyisiin panssaroituihin ajoneuvoihimme, kuten Patrian 6x6-ajoneuvoon ja tela-ajoneuvo Patria TRACKX:in”, kertoo Patrian teknologiajohtaja Matti Saarikko. ”Tarjoamme jo nyt suurten ajoneuvojen drive-by-wire -ohjausta eli etähallintaa”, Saarikko toteaa.
Kyse ei ole yksiselitteisestä valinnasta ihmisen ohjaaman ja miehittämättömän järjestelmän välillä. Esimerkiksi pitkiä matkoja ajettaessa automatisoitu ohjaus voi helpottaa kuljettajan työtaakkaa.
Tarjoamme jo nyt suurten ajoneuvojen drive-by-wire -ohjausta eli etähallintaa.
”Varusmiehellä, jolla on vain lyhyt koulutus, tai muuten kokemattomalla kuljettajalla ei välttämättä ole riittävää kokemusta ohjastaa huonoissa olosuhteissa ja pimeässä. Ajoneuvossa voi samalla olla kyydissä muita ihmisiä, joiden turvallisuudesta kuljettaja vastaa”, Saarikko sanoo.
Kriisitilanteissa paineita syntyy monesta suunnasta. Kuljettajaa avustava järjestelmä voi helpottaa tilannetta. Järjestelmä voi toimia myös täysin autonomisesti.
”On pystyttävä ennakoimaan, milloin tiedonsiirtoyhteyksiä on käytettävissä, esimerkiksi paikkatieto- ja kartta-aineistojen päivittämistä varten. Käytössä voi olla hyvin monenlaisia eri tiedonsiirtomenetelmiä ja -yhteyksiä. Bittiumin kaltaisilla teknologioilla voidaan toimia hyvin pienellä tiedonsiirtokapasiteetilla, myös tela-ajoneuvoissa”, Saarikko selventää.
Haasteet ovat aivan eri mittaluokkaa
”Autonomisten maajärjestelmien haasteet ovat aivan eri mittaluokkaa kuin miehittämättömien ilma-alusten”, kuvaa Patrian tuotesuunnittelujohtaja Kari Grön.
Maasto määrittää ongelman. Ilmatilassa liikkumista rajoittavia fyysisiä esteitä on vähemmän ja tiedonsiirtoyhteydet ovat yleensä ennakoitavampia. Maajoukot kohtaavat mutaa, ojia, aitoja, puita ja jatkuvaa epävarmuutta. Järjestelmän on tehtävä jatkuvasti reitinvalintaan ja etenemiskelpoisuuteen liittyviä päätöksiä.
Metsässä liikkuva ihminen tulkitsee maastoa vaistonvaraisesti. Koneelle on opetettava tai sen on opittava arvioimaan syvyyttä, maaston kantavuutta, reunoja ja riskejä. Tämä vaatii havainnointia, laskentatehoa ja päätöksentekokykyä tasolla, joka edelleen haastaa nykyiset järjestelmät.
”Tällä hetkellä kaikki tämä on ohjelmoitava ennalta”, Grön toteaa.
Maalla toimivat miehittämättömät järjestelmät ovat kypsyydeltään ja mittakaavaltaan ilmassa toimivia drooneja jäljessä. Merellä toimivat järjestelmät sijoittuvat näiden väliin, mutta meriympäristö on edelleen ennakoitavampi kuin metsät, rauniot tai tiheä kaupunkiympäristö.
Maa on autonomialle kaikkein monimutkaisin toimintaympäristö, ja juuri tämä monimutkaisuus hidastaa kehitystä ja käyttöönottoa.
Kohti menetettävissä olevia järjestelmiä
Maasodankäynti kuluttaa massaa. Se vaatii jatkuvaa läsnäoloa, pitkäkestoista toimintakykyä ja kykyä kestää tappioita.
Jos järjestelmän menetys on hyväksyttävä osa käyttötapaa, yksikköhinta ei voi olla korkea, Grön arvioi.
”Jos järjestelmän menetys on hyväksyttävä osa käyttötapaa, yksikköhinta ei voi olla korkea”, Grön arvioi.
Tämä johtaa edullisien, menetettävissä olevien järjestelmien ajattelutapaan.
Kaupalliset droonit maksavat satoja euroja. Sotilasvaatimukset täyttävät järjestelmät voivat maksaa kymmeniä tuhansia euroja, kun mukaan tulevat esimerkiksi sähkömagneettisen yhteensopivuuden eli EMC:n vaatimukset ja ympäristöolosuhteiden kestävyyttä koskevat vaatimukset. Tämä kustannusero rajoittaa määrää ja ohjaa suunnittelun painotuksia.
Parvitoiminta toimii vain silloin, kun yksikköhinta mahdollistaa tappioiden hyväksymisen ja järjestelmien nopean korvaamisen.
Liikkuminen parvena
Grön hahmottelee maalla toimivan vastineen ilmadrooneille: kymmeniä pieniä ajoneuvoja, jotka ovat osittain autonomisia tai kauko-ohjattuja ja joista jokainen kuljettaa rajallisen hyötykuorman. Osa epäonnistuu tehtävässään, mutta riittävän monen on onnistuttava.
Suorituskykyä arvioidaan yksittäisen järjestelmän luotettavuuden sijasta koko joukon tuottaman vaikutuksen perusteella. Noin 80–90 prosentin onnistumisaste voi olla riittävä, jos määrällä kompensoidaan menetykset ja tehtävä kestää yksittäisten järjestelmien epäonnistumisen.
Tämä ajattelutapa törmää nykyiseen hankintakulttuuriin. Eurooppalainen puolustushankinta on edelleen optimoitu korkean yksikköhinnan ja pitkän elinkaaren järjestelmille. Sopimusprosessit kestävät vuosia. Vaatimukset määritellään varhaisessa vaiheessa. Hyväksyntä-, kelpuutus- ja sertifiointivaatimukset pidentävät kehitys- ja käyttöönottoaikoja.
”Yhdessä tai kahdessa vuodessa ei tapahdu kovin paljon”, Grön sanoo. ”Nykyisessä maailmantilanteessa olemme jatkuvasti myöhässä.”
Sotakokemukseen perustuvat kehityssyklit kestävät kolmesta kuuteen kuukautta. Hankintasyklit ovat huomattavasti pidempiä. Kun järjestelmä lopulta toimitetaan, toimintakonseptit ovat jo muuttuneet ja teknologia kehittynyt.
Innovaatiotyö siirtyy käyttäjille ja nopean kokeilutoiminnan ympäristöt, joissa kehitys on jatkuvaa ja epäonnistuneet kokeilut hyväksytään osaksi iteratiivista kehittämistä.
Tämä kuilu nostaa esiin kysymyksiä vastuusta ja riskistä. Kuka antaa rauhan aikana luvan testata räjähteitä kuljettavia autonomisia järjestelmiä? Mikä viranomainen hyväksyy menetettävissä oleville järjestelmille kevennetyt tekniset ja hyväksyntävaatimukset?
Nykyinen sääntely pyrkii ehkäisemään epäonnistumisia. Parvikonsepteissa epäonnistumiset hyväksytään ja menetyksensietokyky perustuu määrään.
Patrian miehittämättömät ratkaisut on integroitavissa kaikkiin Patria AMV XP 8x8- ja Patria 6x6 -ajoneuvoihin ilman merkittäviä muutoksia niiden rakenteeseen tai kokoonpanoon.
Monikansallinen yhteistyö voi nopeuttaa hankintoja
Yksi teollisuudessa hahmottuva vastaus on hankinta- ja kehittämismallien uudistaminen. Käyttäjien ja teollisuuden tiiviimmästä yhteistyöstä, nopeasta prototyyppikehityksestä ja iteratiivisesta kehittämisestä on tehtävä tavanomaista toimintaa.
Suorituskykyvaatimuksia pitäisi voida tarkentaa kokeilujen ja testauksen perusteella. Hankintojen pitäisi hyväksyä suorituskyvyn vaihtelu ja asteittainen parantaminen sen sijaan, että toimitushetkellä tavoiteltaisiin kaikkien suorituskykyvaatimusten lopullista täyttämistä ensimmäisessä toimitusversiossa.
”Kansallisella tasolla menetettävissä olevien järjestelmien hankintaprosessien muuttaminen voi olla mahdollista”, Grön arvioi.
Juuri kansalliset toimintamallit voivat muuttua nopeammin kuin Nato-tason menettelyt ja muut monikansalliset hyväksyntä- ja hankintamenettelyt. Tämä tarjoaa väylän, jossa kansallisen tason kokeilu voi ajan myötä johtaa laajempaan yhteisten standardien ja yhteentoimivuusvaatimusten muodostamiseen.
Monikansallinen hankintamekanismi on jo olemassa. Common Armoured Vehicle System eli CAVS-ohjelma osoittaa, miten monikansallinen yhteistyö voi nopeuttaa hankintoja ja nopeuttaa ja yksinkertaistaa perinteisiä hankintamenettelyjä. Vastaava toimintamalli miehittämättömille maajärjestelmille mahdollistaisi yhteisen kehitystyön, yhteisen kysyntäpohjan muodostamisen ja järjestelmien nopeamman operatiivisen käyttöönoton useissa maissa.
Meidän pitäisi kysyä, miten autonominen järjestelmä suorittaa tehtävän, jonka ihminen tekee nykyään, Grön kiteyttää.
”Meidän pitäisi kysyä, miten autonominen järjestelmä suorittaa tehtävän, jonka ihminen tekee nykyään”, Grön kiteyttää.
Ajattelutavan muutos vie kehitystä tukitehtäviä pidemmälle kohti kokonaan uusia käyttöperiaatteita ja taisteluteknisiä toimintamalleja.
Maalla tapahtuva autonomian murros ei tule etenemään samalla tavalla kuin droonivallankumous. Se muodostaa oman kehityspolkunsa, jota määrittävät maasto, kustannukset, autonomian aste ja kehitysnopeus.
Ensimmäisenä kehitysvajeen kuroo umpeen se osapuoli, joka pystyy muuttamaan hankintajärjestelmäänsä, hyväksymään jatkuvan iteroinnin ja hyödyntämään määrään perustuvan tappioiden hyväksymisen osana suorituskykyä.
