20.7.2026
Huolellisen valmistelun jälkeen Patria on aloittanut F-35-hävittäjien eturunkojen ja moottoreiden kokoonpanon sekä rakenneosien valmistuksen. Pitkä hanke etenee suunnitellusti ja aikataulussaan.

Teksti: Matti Remes
Pääkuva: Lockheed Martin

Patrialla on ollut alusta lähtien keskeinen rooli teollisessa yhteistyössä, jota Suomi lähti rakentamaan osana Ilmavoimien monitoimihävittäjien hankintaa. Pitkän valmisteluvaiheen jälkeen tuotannossa päästään tänä vuonna liikkeelle, kertoo Patrian F-35-hankkeen johtaja Petri Hepola.

Suomi on tilannut yhdysvaltalaiselta Lockheed Martinilta yhteensä 64 F-35A-hävittäjää, joiden eturunkojen kokoonpano ja laskutelineluukkujen valmistus on Patrian vastuulla Suomessa.

Iso askel puolustusteollisuuden yhteistyössä

Eturunkojen tuotanto käynnistyi maaliskuun alussa Patrian uudistetuissa tuotantotiloissa Jämsän Hallissa. Myös laskutelineluukkujen tuotanto käynnistyi Hallissa keväällä 2026.

Patria on ensimmäinen kumppani, joka valmistaa Lockheed Martinin hävittäjäkoneiden eturunkoja Yhdysvaltain ulkopuolella.

Suomessa valmistetut komponentit toimitetaan Lockheed Martinin loppukokoonpanolinjalle Fort Worthiin Texasiin. Hepolan mukaan Patria on lentokonevalmistajan ensimmäinen kumppani, joka valmistaa Lockheed Martinin hävittäjäkoneiden eturunkoja Yhdysvaltain ulkopuolella.

– Kyse on merkittävästä askeleesta Suomen ja Yhdysvaltain puolustusteollisuuden yhteistyössä, Hepola huomauttaa.

Suomen omiin koneisiin tulevien eturunkojen ja komponenttien lisäksi Patria valmistaa niitä myös Lockheed Martinin globaaliin F-35-toimitusketjuun. Nykyisen raamisopimuksen mukaan Patria tuottaa kaikkiaan 400 F-35-hävittäjän eturunkoa ja laskutelineluukkusettiä vuosina 2026–2042.

Myös moottorien kokoonpano Patrian vastuulla

Rakennekomponenttien ohella Patrian vastuulla on F-35-hävittäjiin tulevien F135-moottorien kokoonpano. Tätä varten Nokian Linnavuoreen valmistuivat Patrialle uudet tuotantotilat, jotka täyttävät Yhdysvaltain hallinnon ja moottorivalmistaja Pratt & Whitneyn tiukat turvallisuusvaatimukset.

Tavoitteemme on toimittaa vuoden 2026 aikana ensimmäiset valmiit moottorit, Hepola kertoo.

Hävittäjämoottoreiden kokoonpanon jälkeen samoissa tiloissa huolletaan ja korjataan Suomen F135-moottoreita. Patria vastaa huoltotoiminnasta Suomen F-35-kaluston koko elinkaaren ajan, nykyisen arvion mukaan 2060-luvulle saakka.

Patrialla kovan luokan osaamista hävittäjistä

Puolustusvoimien mukaan ensimmäiset Suomen hankkimat F-35-hävittäjät saapuvat Lapin lennoston Rovaniemen tukikohtaan vuoden 2026 lopulla. Ne korvaavat tulevina vuosina 1990-luvulla hankitut F/A-18 Hornet -hävittäjät, jotka poistuvat käytöstä suunnitellusti 2020- ja 2030-lukujen vaihteessa.

Patria vastasi aikanaan Hornetien General Electric -moottorien kokoonpanosta. Puolustusvoimien strategisena kumppanina Patria on myös vastannut Hornetien vaativista huolloista, rakennekorjauksista ja elinkaaripäivityksistä. Petri Hepolan mukaan pitkä Hornet-kokemus antaa hyvän osaamispohjan myös F-35-hankkeeseen.

– Meille on kertynyt kolmen vuosikymmenen aikana kovan luokan teknistä osaamista hävittäjistä. Toki F-35-hankkeessa olemme joutuneet opettelemaan paljon uusia asioita sekä eturunkotuotannossa että moottoreiden kokoonpanossa. Tähän olemme saaneet runsaasti tietotaitoa Lockheed Martinilta ja Pratt & Whitneyltä.

Hepola huomauttaa, että muun sotilasteknologian tavoin kehitys on ollut nopeaa myös hävittäjissä. Esimerkkinä hän mainitsee F-35-koneiden erinomaiset häiveominaisuudet, jotka on otettava tarkasti huomioon rakennekomponenttien valmistuksessa.

Osaamispääoma kantaa pitkälle tulevaan

F-35-hävittäjien komponenttien valmistus, moottorien kokoaminen ja huolto Suomessa perustuvat puolustusministeriön, Lockheed Martinin ja Pratt & Whitneyn teollisen yhteistyön sopimukseen.

F-35-hävittäjiin liittyvän tiedon vieminen Yhdysvalloista maan ulkopuolelle on luvanvaraista ja tiukan vientivalvonnan alaista toimintaa. Siksi Suomen solmima laaja yhteistyöpaketti on Hepolan mielestä poikkeuksellinen.

– Tiivis mukanaolo antaa Patrialle erinomaisen pohjan kehittää osaamista F-35-koneiden suunnitteluratkaisuista, komponenteista ja kokonaisjärjestelmästä. Kokonaisvaltainen osaamispääoma kantaa pitkälle tulevaan lentokaluston ylläpidossa ja muissa siihen liittyvissä teknologioissa.

F-35 rollaut
Suomen ensimmäinen F-35-hävittäjä esiteltiin julkistusseremoniassa Fort Worthissa 16.12.2025.
Kuva: Ilmavoimat / Tuulia Kujanpää

Laaja hanke etenee suunnitellusti

Petri Hepola sanoo, että Patrian tuottamat palvelut, tuotantoinfra ja osaaminen yhteistyössä Puolustusvoimien panostuksen kanssa luovat Suomeen kansainvälisestikin merkittävän F-35-osaamiskeskittymän.

Nämä kyvykkyydet ovat keskeisiä myös Suomen sotilaallisen huoltovarmuuden kannalta.

Lisäksi hanke tarjoaa korkean teknologian valmistustyötä vuosikymmeniksi eteenpäin. Hepolan mukaan tässä vaiheessa Patrian F-35-hanke työllistää 120 henkeä. Työntekijöiden määrä kasvaa tulevina vuosina reiluun 200 henkeen, kun tuotannon ohella myös koneiden ylläpitoon varaudutaan.

Petri Hepola on vetänyt Patrian F-35-hanketta lähes seitsemän vuoden ajan.

– Hyvä yhteistyö hankkeeseen osallistuvien tahojen välillä on varmistanut, että pitkän suunnitteluvaiheen jälkeen voimme nyt aloittaa tuotannon.

Lue myös: Järven syvyyksistä kunniapaikalle Patrian F-35-kokoonpano- ja huoltolaitokseen

Lue uusin Patria-lehti

What did you like about the article?