Tulosta
Tiesitkö, että Patrian moottoriosaamiseen erikoistunut Engines-yksikkö vahvistaa myös suomalaista siviilihuoltovarmuutta? Patrian ammattitaitoa tarvitaan muun muassa Suomen kantaverkon varavoimalaitosten kaasuturbiinihuolloissa sekä ydinvoimaloiden dieselgeneraattorihuolloissa.

Patrian moottoritoiminta keskittyy Suomen puolustusvoimien lentomoottoreiden huoltoihin, korjauksiin ja ylläpitoon. Tähän luonnollisen lisänsä tuovat lentokonemoottorien tyyppisten varavoimalaitosten kaasuturbiinien huollot sekä dieselmoottoreiden, erityisesti merimoottoreiden huollot.

Varavoimaa poikkeustilanteisiin

Fingrid on Suomen sähkönsiirron kantaverkkoyhtiö, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän toimivuudesta. Sähköntuotannon häiriöihin Fingrid on varautunut 1 300 megawatin suuruisella varavoimalla, jolla varmistetaan maamme energiansaanti siinäkin tilanteessa, että suurin voimalaitosyksikkö tai rajasiirtoyhteys putoaisi pois verkosta.

Fingridillä on kaikkiaan 10 omaa varavoimalaitosta ja niissä yli 20 voimalaitosyksikköä. Patrian huoltoyhteistyö kattaa lähes kaikki Fingridin Etelä-Suomen yksiköt – on kattanut jo noin 20 vuoden ajan. Yhteistyö sisältää muun muassa aikataulutetut kaasuturbiinien vuosihuollot, projektiluonteiset parannustyöt, kiireelliset viankorjaukset sekä asiantuntijapalvelut.

– Varavoimalaitosten käynnistymisvarmuutta pidetään yllä niin, että jokainen yksikkö testataan ja koekäytetään kuuden viikon välein. Varavoima on koko ajan valmiudessa, napin takana, vaikka varavoimaa vaativia häiriötilanteita on vuosittain vain muutama, kertoo Fingridin voimalaitospäällikkö Sampsa Holmberg.

Usein olemme paikalla hyvinkin nopeasti. Tarvittaessa voimme myös ottaa vikaantuneen kaasuturbiinin korjaamollemme tarkastukseen ja korjaukseen. Koskaan ei ole häiriötilanne jäänyt hoitamatta näiden vuosien aikana

Anita-Korsberg-Patria
Anita Korsberg, Business Area Manager, Energy

– Jos Fingridin koekäytöissä tai esimerkiksi simuloiduissa häiriökäynnistyksissä tulee ongelmia, meillä on 24 tunnin valmiustila lähteä paikan päälle. Tällaisia tilanteita on harvoin, mutta varavoiman merkittävyyden vuoksi päivystyksen on oltava aukotonta, sanoo energia-alasta vastaava Business Area Manager Anita Korsberg.

Hän arvioi, että kovan kilpailun huoltotoiminnassa yhteistyön jatkumisen Fingridin kanssa ratkaisivat sekä asiantuntemus että kyky ymmärtää asiakkaan velvoitteita. Huoltovarmuuteen liittyen Suomen energiahuollon turvaaminen on lailla säädetty.

– Usein olemme paikalla hyvinkin nopeasti. Tarvittaessa voimme myös ottaa vikaantuneen kaasuturbiinin korjaamollemme tarkastukseen ja korjaukseen. Koskaan ei ole häiriötilanne jäänyt hoitamatta näiden vuosien aikana, painottaa Korsberg.

Data käyttöön ennakoinnissa

Fingridin ja Patrian välisen yhteistyön perusta on tarkka ennakointi. Nyt uusitussa sopimuksessa keskitytään myös turbiineista saatavan datan keräämiseen, analysointiin ja hyödyntämiseen.

– Yhteistyön alkutaipaleella teimme vaativia perushuoltoja ja saimme poissuljettua ongelmia. Nyt ei tarvitse lähteä enää alusta asti, vaan voimme keskittyä kevyempiin vuosihuoltoihin, jotka tehdään ennakoidun aikataulun mukaan, eri tasoisina ja paikan päällä, kertoo asiantuntija Taisto Äkräs Linnavuoresta.

Äkräs painottaa, että Patrian omia prosesseja on kehitetty koko ajan, ja henkilöstöstä tietty asentaja- ja asiantuntijaryhmä on erikoistunut juuri tähän moottorikantaan. Kymmeniä vuosia käytössä olleet kaasuturbiinit on luotu kestäviksi, mutta silti ikääntyminen on niiden vikaantumisen suurin syy. Kehityskaaren vuoksi mukaan on nyt tullut myös datan analysointia asiantuntijapalveluna.

– Koeajoista syntyy dataa, jota tarkastelemalla voidaan ennakoida viat ja korjaustarpeet. Huolto voidaan saadun tiedon perusteella hoitaa sujuvasti käyttökeskeytyksen aikana. Jatkuva seuranta ennaltaehkäisee sitä, että moottoreita ajettaisiin vikaan asti, jatkaa Fingridin Holmberg.

Ydinvoimaloiden dieselit huolletaan Linnavuoressa

Patrian moottoriyksikön erityisosaamiseen kuuluvat lisäksi ydinvoimaloiden dieselgeneraattorit. Myös ne ovat huoltovarmuuden kannalta kriittisiä, sillä ne käynnistyvät automaattisesti voimalaitoksen häiriötilanteessa. Lisäksi ydinvoimalaitosten kaikki turvallisuusjärjestelmät saavat sähkönsyöttönsä dieselvarmennetusta verkosta.

Suomessa on sähköntuotannossa neljä ydinvoimalaitosyksikköä, kaksi Eurajoella Olkiluodossa ja kaksi Loviisassa. Olkiluodon kolmas yksikö on valmistumassa.

– Dieselgeneraattorit kuljetetaan peruskorjauksia varten huollettaviksi Linnavuoren moottorikorjaamolle. Moottori puretaan kokonaan, kaikki osat tarkastetaan, ja kuluvat sekä ikääntyvät osat kuten laakerit ja kumiosat korvataan uusilla. Moottorit myös koekäytetään täällä, kertoo Korsberg.

engines-patria
Mekaanikot Harri Toivonen ja Pasi Packalén huoltamassa Fingridin Avon-moottoria Linnavuorien tehtaalla.

–Ydinvoimaloiden hätädieselgeneraattoreille tehdään tarvittaessa huoltoja ja vikakorjauksia myös laitepaikalla. Näin varmistetaan, että varavoimaa on saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan.

Jopa 32 tonnia painavat moottorit ovat pikkubussin kokoluokkaa. Niiden huoltotyö on ISO-laatustandardoitua ja vaatii erityisosaamista ja ymmärrystä niin ydinturvallisuuden kuin huoltovarmuudenkin vaatimuksista. Pitkään toiminut asiakasyhteistyö pitää yllä ammattitaitoa, jota myös tuetaan vuosittain koulutuksella. Huoltovarmuus on luotettavissa käsissä.