Tulosta
Työ on ollut kaikille kolmelle polvelle mieleistä. Työhön liittyvät tekniikat ovat vaihtuneet vuosien saatossa, ja asentajille on tullut enemmän tietoja ja taitoja. Uudet työkalut ja nosturit ovat myös helpottaneet asentajien arkea omien tietojen ja taitojen lisäksi.

Teksti: Juho Brusin Kuvat: Pekka, Petteri ja Juho Brusin

Pekka Brusin
Pekka Brusin 80-luvun alussa, kuorma-auton moottorin huoltotöissä.

Asentajien kesken tunnettu Brusinin perhe on jatkanut asennustöitä Patrialla jo kolmessa eri polvessa. Ensimmäinen Brusin - Pekka Brusin - aloitti työnsä autonasentajana Paavo Permelän oppipoikana jo vuonna 1970. Armeijan jälkeen Pekka sai itselleen työnimikkeen nuorempi huoltoasentaja, jolloin työt sujuivat jo melkein omatoimisesti. Pekka oppi myöhemmin armeijasta päästyään jo kasaamaan koneita kokonaan oma toimisesti, toki tähänkin kului yhteensä neljä vuotta työskentelyä koneiden parissa. Hän siirtyi vuonna 1990 siviilistä Defencen puolelle, jossa hän opasti uusia asentajia, piti YK-joukoille kurssituksia ja teki peruskorjauksia koneisiin irto-osakorjaamolla.  Pekka jäi eläkkeelle oltuaan töissä koneiden parissa jo 42 vuotta.

Petteri Brusin
Petteri Brusin irrottamassa pakosarjan pinnapultteja.

Toinen Brusin - Petteri Brusin - aloitti työnsä Markku Laukkasen opeissa Sisu Defencen huoltopuolella kesällä vuonna 1991. Vakituisen työpaikan hän sai kuitenkin vasta armeijan jälkeen vuonna 1995 kuorma-autopuolelta, kun Defencellä oli hiljaista. Petteri siirtyi isänsä Pekan oppipojaksi koneiden asentamiseen pääsäätöisesti vasta vuonna 2000, koska kuorma-autojen huolto siirtyi Raskoneelle. Petterillä omatoiminen moottoreiden asentaminen alkoi sujumaan, kun hän oli töitä tehnyt jo yhteensä 3,5 vuotta. Petterillä ja Pekalla oli yhteinen kiinnostuksen kohde koneisiin, joka saattoi heidät tekemään töitä tiiminä. Välillä isän ja pojan välillä oli kitkaa ilmassa, mutta aina he selvisivät vaikeimmistakin työtehtävistä omilla taidoillaan ja kokemuksillaan.

Juho Brusin
Juho Brusin, imusarjaan kierteiden korjausta.

Kolmas Brusin - Juho Brusin - aloitti työnsä asentajaharjoittelijana kahden kuukauden jaksoissa kesällä 2020 ja myöhemmin kesällä 2021, isänsä Petterin oppipoikana. Juho oli työmaalla aina valmis oppimaan uusia asioita ja hänellä oli sama kiinnostus töihin kuin isällään ja isoisällään. Oppiminen sujui isän seurassa nopeasti ja helposti, vaikka välillä asia piti ”vääntää rautalangasta". Tämä ei kuitenkaan estänyt heidän työskentelyään, vaan päinvastoin se lisäsi työhön perehtymistä, kun saa ratkoa haasteita ja pulmia työhön liittyen.