Tulosta

Millog Oy on allekirjoittanut sopimuksen Oy Western Shipyard Ltd:n (WSY) koko osakekannan ostamisesta APX-Metalli Oy:n kanssa. Omistusoikeus siirtyy Millogille 1. lokakuuta 2020 ja yhtiö jatkaa Millogin omistuksessa itsenäisenä tytäryhtiönä. Tytäryhtiön toimitusjohtajana aloittaa WSY:n operatiivinen johtaja Pasi Määttä. Nykyinen toimitusjohtaja Pekka Niinistö jatkaa WSY:n hallituksen jäsenenä.

Western Shipyardin liiketoimintaan kuuluu laivojen ja kelluvien rakenteiden telakoinnit ja korjaukset. Yhtiö on perustettu vuonna 1994. Sen liikevaihto edellisellä tilikaudella oli 16,3 miljoonaa euroa ja palveluksessa oli 34 henkilöä. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Finferries ja Patria.

– Muutos on hyvä asia, sekä henkilöstömme että asiakkaidemme kannalta. Toimiminen Millogin tytäryhtiönä lisää kehittymisen mahdollisuuksia ja solmittu kauppa tuo lisää vakautta liiketoimintaamme. Näemme, että Millog on WSY:lle paras mahdollinen omistaja, Niinistö toteaa.

– Kauppa toteuttaa kasvustrategiaamme, jonka mukaan laajennamme toimintaamme uusille toimialoille. Pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme WSY:n erittäin vahva osaaminen ja laadukas toiminta auttaa meitä turvaamaan ja vahvistamaan kotimaista huoltovarmuutta nyt ja tulevaisuudessa. Millogin osakasyritykset ja Millog-yhtiöt pystyvät yhdessä tarjoamaan suuremman kunnossapidon palvelukokonaisuuden kuin mikään muu telakka Suomessa. Integraation tuomat synergiaedut ja yhteistarjontamme luovat lisäarvoa niin asiakkaillemme kuin omistajillemme, Millogin toimitusjohtaja Sami Pitkänen kertoo.

Millog jatkaa Western Shipyardin nykyistä liiketoimintaa ja kehittää liiketoimintaa edelleen vastaamaan yhä paremmin tulevaisuuden asiakastarpeisiin.

– Western Shipyard on investoinut merkittävästi omaan liiketoimintaansa ja haluamme jatkaa tällä kehityksen tiellä. Yhdessä pystymme palvelemaan asiakkaitamme yhä paremmin, Millogin uusien liiketoimintojen johtaja Manu Skyttä lisää.

Lisätietoja:
Sami Pitkänen, toimitusjohtaja, [email protected]
Manu Skyttä, johtaja, Uudet liiketoiminnot, +358 40 099 9822, [email protected]
Pekka Niinistö, hallituksen jäsen, +358 40 052 7460, [email protected]

Millog Oy on kunnossapidon, materiaalipalveluiden sekä elinjakson hallinnan erikoisosaaja, jonka toiminta perustuu pitkäaikaisiin kumppanuuksiin. Ydinosaamistamme on teknisen kaluston ja järjestelmien kokonaisvaltainen huolto- ja kunnossapitotoiminta niin normaali- kuin poikkeusoloissa. Palvelemme myös siviilitoimialoja, joille valtakunnallinen turvallisuus, huoltovarmuus ja kumppanuus ovat kriittisiä menestystekijöitä. Millog Oy on osa Patria-konsernia. Yhtiön pääomistajat ovat Patria Oyj ja Insta Group Oy.

APX-Metalli Oy on kotimainen yritys, jonka päätoimialaa on metallirakenteiden ja niiden osien valmistus. Yrityksen erityisosaamista ovat erilaiset teräs- ja alumiinituotteet, hitsatut rakenteet, asennus ja korjaustyöt sekä kokonaistoimitukset.