Tulosta

Vientilupakäytännöistä käydään tällä hetkellä vilkasta keskustelua. Keskustelusta on pääteltävissä, että vientilupakäytäntöjen periaatteita on vaikea hahmottaa. Perusperiaatteita Patrian näkökulmasta ovat asiat, kuten

  • kaikki puolustusvälineiksi luokiteltavat tuotteet ovat vientiluvan alaisia
  • kaikki niihin liittyvän teknologian vienti on vientiluvan alaista
  • kaikki integroinnit tuotteisiin, osittain tai kokonaan, ovat vientiluvan alaisia.

Käytännössä siis Patrian toiminta on aina viranomaisten hyväksynnän alaista.

Patria noudattaa kansallista lainsäädäntöään sekä kansainvälisiä sitoumuksia. Viranomaisten myöntämät vientiluvat perustuvat tapauskohtaiseen kokonaisharkintaan, jossa arvioidaan sekä loppukäyttäjän luotettavuutta että riskiä sille, voidaanko ao. tarvikkeita käyttää kriteerien vastaisesti. Arviossa käytetään EU:n yhteisiä kriteereitä ja konsultoidaan muita EU-maita.

Vientimaan luotettavuuden arvioinnin lisäksi vientilupapäätöstä tehdessä punnitaan vientituotteen ominaisuuksia. Puolustusvälineet on kategorisoitu, mikä tarkoittaa, että yhden kategorian tuotteita voidaan viedä, kun taas samaan aikaan toisen kategorian tuotteita ei. Tietyssä tilanteessa maahan ei viedä esimerkiksi aseita tai ammuksia, mutta ajoneuvoja on silti mahdollista viedä.

Patria tukeutuu viranomaisten kykyyn punnita loppukäyttäjien luotettavuutta ja viennin edellytyksiä tehdessään vientilupapäätöksiä monimutkaisissa tilanteissa ja olosuhteissa.

Toimitukset Arabiemiraatteihin

Patria on tehnyt ajoneuvoista sopimukset Yhdistyneiden Arabiemiraattien (UAE) puolustusvoimien kanssa sekä marraskuussa 2007 (5 ajoneuvoa) että marraskuussa 2015 (40 ajoneuvoa). Vuonna 2007 AMV-ajoneuvoa, jossa oli asennettuna venäläinen BMP-3-asejärjestelmä, esiteltiin kansainvälisessä puolustusalan tapahtumassa IDEXissä Abu Dhabissa. Patria antoi teknistä tukea asennukseen. Samaa ajoneuvoa esiteltiin myös IDEX-tapahtumissa 2011 ja 2015. Vuoden 2015 ajoneuvojen toimitussopimukseen Patria ei ole antanut teknistä tukea asejärjestelmien osalta, eikä ole tiedossa, mitä eri järjestelmiä asiakas on ajoneuvoon integroinut. Patrialla on myös ylläpitosopimus ajoneuvoihin liittyen, ja Patria toimittaa sopimuksen puitteissa varaosia ja antaa teknistä tukea UAE:n puolustusvoimille.

Mediassa on myös esitetty kuvamateriaalia Patrian ajoneuvosta mahdollisesti Jemenin sodassa. Patria ei pysty vahvistamaan kuvien alkuperää kuvamateriaalin pohjalta, eli sitä missä tai milloin kuvat on otettu. Mediassa olleissa kuvissa näkyvät 8x8-ajoneuvot ovat Patrian toimittamia AMV-ajoneuvoja.

Lisäksi helmikuussa 2009 on julkistettu sopimus Nemo-kranaatinheitinjärjestelmän toimittamisesta UAE:n merivoimille, joka hankki tuolloin 12 uutta ja varusteli uudelleen käytössään jo olleet 12 partiovenettä. Nemo-kranaatinheittimet oli valittu asejärjestelmäksi osaan näistä 25 metrin pituisiin, alkujaan Ruotsissa suunniteltuihin aluksiin. Toimitussopimukseen liittyi myös varaosatoimitus.