Tulosta

Patrian johtoon perustetaan uusi liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävä vahvistamaan strategian toteuttamista, ja sekä Land- että Systems-liiketoimintoihin on valittu uudet johtajat. Land-liiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi ja konsernin johtokunnan jäseneksi on valittu Teemu Raitis, 41. Hän aloittaa työnsä viimeistään tammikuussa 2019. Hänellä on laaja kokemus kansainvälisestä liiketoimintavastuusta sekä tuotelinjamarkkinoinnin, palvelujohtamisen ja kansainvälisen myynnin johtamisesta. Raitis siirtyy Patrialle Ponssen tytäryhtiö Epec Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Ennen tätä tehtävää hän on toiminut muun muassa Ponssen Brasilian yksikön toimitusjohtajana sekä Sandvikilla eri tehtävissä Suomessa, Australiassa ja Chilessä. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.

 

Teemu Raitis

Konsernitasolla liiketoiminnan kehityksestä vastaavan johtajan rooliin on nimitetty Systems-liiketoiminnasta vastaava Pasi Niinikoski, 57. Hänellä on laaja ja pitkä kokemus Patrian liiketoiminnasta, ja hänen tehtävänään on toimia konsernin johdon tukena toiminnan kehittämisessä ja konsernin strategian toteuttamisessa. Niinikoski aloittaa tässä tehtävässä marraskuun alussa 2018.

Systems-liiketoiminnan uudeksi liiketoimintajohtajaksi on nimitetty Jonas Geust, 48. Hän aloittaa työnsä viimeistään marraskuun 2018 alussa. Hänellä on vankka kokemus kansainvälisestä teknologian alan liiketoimintavastuusta eri yhtiöissä ja eri maissa. Geust on toiminut yli 15 vuotta Nokialla johdon tehtävissä. Hän on vastannut muun muassa N-Series-divisioonan tuoteportfoliosta globaalisti. Aiemmin hän on lisäksi toiminut Nokialla hankinta-, logistiikka- ja laatujohtajan tehtävissä. Hänellä on kokemusta myös teknologia-alan startupyrityksistä. Jonas Geust siirtyy Patrialle Rightwaren toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän vastasi startupin kasvusta globaaliksi edelläkävijäksi ajoneuvojen käyttöliittymien digitalisoinnissa. Koulutukseltaan hän on insinööri ja hänellä on kauppatieteen tutkinto Norjan kauppakorkeakoulusta Bergenistä.

Jonas Geust

Kaikki kolme raportoivat tehtävässään konsernin toimitusjohtaja Olli Isotalolle.

”On hienoa saada johtokuntaan uusia huippuosaajia kehittämään toimintaamme ja luomaan entistäkin kansainvälisempää konsernia. Tämä yhdistettynä muiden jäsenten kokemukseen ja syvälliseen alan osaamisen ovat erinomainen lähtökohta Patrian edelleen kehittämiselle”, toteaa Isotalo.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Birgitta Selonen, puh. 040 869 2043, [email protected]

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Patria tarjoaa kaluston käytettävyyttä ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä sekä tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluita ilmailu- ja puolustusalan toimijoille. Patrian missiona on olla asiakkailleen tae toimintavarmuudesta, ja visiona on olla #1 kumppani kriittisissä toiminnoissa. Toimipisteitä on Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Vuonna 2017 Patrian liikevaihto oli 467,7 miljoonaa euroa, ja konsernissa toimii 2 800 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50.1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49.9 %). Patria omistaa 50 % norjalaisesta Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden.

www.patria.fi