Tulosta

Patria ja museokeskus Vapriikki ovat julkaisseet uuden historiateoksen. Se kertoo Nokialla sijaitsevan Siuron Linnavuoren mielenkiintoisista vaiheista: vuoren laella on ollut rautakautinen linnoitus, ja nykyisin sen uumenissa toimii yksi alansa johtavista yrityksistä maailmassa.

Linnavuoren tehtaan juuret ovat vuonna 1921 perustetussa Valtion Lentokonetehtaassa, joka siirrettiin Helsingistä Tampereelle vuonna 1936. Sota-ajan hajasijoitusvaiheen jälkeen vuonna 1947 Lentokonetehtaan lentomoottorikorjaamo jatkoi toimintaansa Linnavuoressa. Myöhemmin tehdas kuului Valmet-yhtymään, ja vuonna 1997 siitä tuli osa Patriaa.

Patria juhlisti 70-vuotiasta toimintaansa Nokian Linnavuoressa historiateoksella, joka kertoo, kuinka pienestä lentomoottorikorjaamosta kasvoi korkeaa kansainvälistä erityisosaamista edustava keskittymä.

"Vaativassa turvallisuuskriittisessä ympäristössä käytettävien moottorien kunnossapito edellyttää erikoisosaamista, jonka rakentaminen on kestänyt vuosikymmeniä. Kaikki se, mitä tänään osaamme on rakentunut sille pohjalle, jota aiemmat työntekijäsukupolvet ovat tehneet ennen meitä ja meidän tärkeimpiä tehtäviämme on huolehtia tämän osaamisen säilymisestä asiakkaiden nykyisten ja tulevien odotusten mukaisina - myös tulevaisuudessa. Tämä kirja on kiitos ja kunnianosoitus entisille ja nykyisille osaajille, joita ilman ei olisi ollut mitään kirjoitettavaa", toteaa Patrian Aviation-liiketoiminnan johtaja Martti Wallin.

Runsaasti kuvitettu julkaisu on kaksikielinen (suomi ja englanti). Tutkimuksesta ja käsikirjoituksesta vastasi FT Tuomas Hoppu ja kirjan toimittivat museokeskus Vapriikin tutkijat Mari Lind ja Antti Liuttunen. Graafisesta ilmeestä vastasi Nalle Ritvola.

Lisätietoja:

Liiketoimintajohtaja Martti Wallin, puh. 040 869 2016

FT Tuomas Hoppu, puh. 0400 642 484

Tutkija Mari Lind (myös arvostelukappaleet), puh. 040 801 6547

 

Moottoreiden jylyä Linnavuoressa – Lento- ja dieselmoottorikorjausta Nokialla 1947–2017

Thunder of Engines at Linnavuori ­– Aircraft and Diesel Engine Repairs in Nokia 1947–2017

ISSN 1237-5276, ISBN 978-951-609-882-4, Tampereen museoiden julkaisuja 149, 272 sivua.

Julkaisua myy Vapriikki.