Tulosta
Uuden ja koko ajan kasvavan aseiden tuotekehityksen myötä Tampellalle tuli jatkuva tarve koeammuntoihin. Uusi rata toi sekä teknologiajohtajan aseman että kohtalokkaita hetkiä.

Teksti: Vesa Toivonen

Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n, lyhyemmin Tampellan, Aseosasto aloitti toisen maailmansodan päättymisestä saakka keskeytyksissä olleen asetuotannon uudelleen vuonna 1950, jolloin nuoren Israelin valtion kanssa perustettiin Haifaan yhteisyritys Soltam Ltd. Työnjako oli, että Tampella oli tuotekehityksestä vastaava osapuoli, Soltam puolestaan hoiti sarjavalmistuksen maailmanmarkkinoille Lichtensteiniin rekisteröidyn Salgad-yhtiön kautta.

Uuden ja koko ajan kasvavan aseiden tuotekehityksen myötä Tampellalle tuli jatkuva tarve koeammuntoihin, jotka vuoteen 1944 saakka oli hoidettu tehtaan rannasta Näsijärvelle, mikä menettely ei enää tullut kysymykseen. Looginen vaihtoehto oli Tykistön Keskuskoeampuma-asema Niinisalossa, missä pääosa Puolustusvoimien tilauksiin liittyvistä Tampellan ammunnoista oli tähänkin asti suoritettu.

Puolustusministeriö suhtautui Tampellan toiveisiin myötämielisesti ja 11.12.1963 solmittiin asiasta virallinen sopimus. Sen mukaan Tampella sai sovittua rahallista korvausta vastaan järjestää omalla kalustolla ja oman henkilöstön voimin järjestää koe- ja esittelyammuntoja Puolustusvoimien koeampuma-asemilla Niinisalossa ja Katajaluodossa. Käytöstä piti sopia koeampuma-aseman päällikön kanssa, joka asetti jokaiselle ammunnalle koeampumaupseerin johtamaan varsinaista ammuntaa. Myös ampumatarvikkeet valmisteltiin aluksi aseman lataamossa ja Tampellalle nimettiin oma varastonsa. Tampella sai myös oikeuden rakentaa alueelle tilapäisiä ammunnan vaatimia rakenteita, lupaa vastaan1.

Tampellan koerata
Tampellan radan asetekninen mittausvarustus edusti aikansa huippua Suomessa.

Varsin pian kävi selväksi, että Tampellan koetoiminnan laajuuden takia alueelle tarvittiin pysyvämpiä rakenteita ja alkuvuodesta 1964 Tampella pyysikin lupaa saada rakentaa koeampumatoimintaansa varten (krh-)laaka-ampumaradan Niinisalon pääradan länsipuolella sijaitsevalle ns. vanhalle kivääriradalle. Ehdotus hyväksyttiin 24.10.1967 ja sopimuksen kestoksi tuli 20 vuotta, minkä jälkeen se oli jatkettavissa vuoden kerrallaan. Mielenkiintoinen piirre luvassa oli, että PM:llä oli aina oikeus irtisanoa sopimus välittömästi, jolloin kaikki Tampellan rakentamat kiinteät laitteet jäisivät korvauksetta PM:n omaisuudeksi. Pv:ille taattiin radan käyttöoikeutta maksimissaan puolet siitä ajasta, jona Tampellalla oli mahdollisuus käyttää rataa omiin tarkoituksiinsa2. Näin syntyi ns. Tampellan rata.

Radan käyttö oli kovaa, sillä vuodesta 1965 alkaen Tampellassa oli panostettu voimakkaasti krh-ammusten sisä- ja ulkoballistiikan parantamiseen tekemällä ammuksen pintaan sen putkiaikaisia heilahteluja vähentäviä uria. Erilaisten uritusvaihtoehtojen vaikutusta ammusten heilahduskulmaan testattiin ampumalla niitä lähtövirhepahvien läpi laaka-ammuntaradalla. Ammusten keräämistä varten valmistui syksyllä 1969 erillinen pysäytysbunkkeri, josta inertit ammukset kerättiin talteen. Vuosina 1966-1970 ammuttiin 79:ssä koeammunnassa yhteensä reilut 1300 laukausta 60, 81, 120 ja 160 mm krh:illä. Työ oli menestyksekästä ja keksintö patentointiin mm. Saksassa 8.3.1967 ja Suomessa 7.3.19685.

155K74 -tykki esiteltiin Puolustusvoimien johdolle 15.01.1975, esittelijänä aseen pääsuunnittelija insinööri Heikki Collanus.
Tampellan Singaporen tykkisarjan ohessa itselleen tekemä 155K74 -tykki esiteltiin Puolustusvoimien johdolle 15.01.1975, esittelijänä aseen pääsuunnittelija insinööri Heikki Collanus. Tästä aseesta syntyi 155K83-tykki, jota tehtiin kotimaahan kaikkiaan 113 kappaletta.

Tampellan pettymykseksi sen Pv:ien kanssa yhteistyössä kehittämän 122 K/60 -tykin iso tilaus meni ohi suun Pv:ien hankittua NL:sta suuren määrän korvaavaa tykkikalustoa. Soltamin kehotuksesta Tampella kehitti tämän kaliiperiinsa nähden tarpeettoman järeärakenteisen tykin pohjalta ensin 152 mm:sen version ja lopulta 155 mm:n hylsytöntä laukausta ampuvan modernin kenttätykin 155KAN68. Tykin kehitysammunnoista suuri osa ammuttiin Tampellan radalla samoin kuin Soltamin kautta Singaporeen myytyjen 12+12 kappaleen tykkisarjojen vastaanottoammunnat, joita Pv:ien edustajat valvoivat Singporen puolustusministeriön valtuuttamina. Myös lopulta nykyiseen 155K83-kenttätykkiin johtaneen kehitystyön vaatimat ammunnat sekä rannikkotykistölle suunnitellun 130/53TK-tornikanuunan tuotekehitysammunnat hoidettiin Tampellan radalla siinä laajuudessa kuin kyse ei ollut kenttäammunnasta6. Tosin jo vuonna 1970 oli sovittu, että Tampellan radan tuliasemista voitiin ampua myös pääradalle7.

Radan historiaan liittyvistä pahin hetki oli 6.5.1970 kello 12:30, jolloin Keskuskoeampuma-aseman asehuoltolassa tapahtui räjähdysonnettomuus, jossa sai surmansa kaksi Pv:ien kantahenkilökuntaan kuulunutta. Sovittujen menettelyjen mukaisesti miehet olivat valmistelemassa krh-ammusten ballistiikkaa parantavan ns. Tampella-urituksen koeammuntaa tehtävänään asentaa sileäksi sorvatun ammuksen päälle irtonainen koeuritusrengas. Rengas oli tarkoitus asentaa liimaamalla, mutta koneistusvirheen takia rengas katkesi ja sitä alettiinkin kiinnittää hitsaamalla. Tampellasta toimitettujen rikkitäytteisten 160 mm krh-ammusten joukkoon oli Niinisalon varastosta erehdyksessä tullut mukaan trotyylitäytteinen ammus, jonka täyte hitsauslämmön vaikutuksesta hulmahti halkaisten kuoren kohtalokkain seurauksin3. Myöhemmin ampumatarvikkeiden varastointi ja valmistelu siirrettiinkin niihin erikoistuneelle Sääksjärven varikolle.

Tampella asetuotanto alkoi hiipua, kun sen ja Soltamin yhteistyö purettiin elokuussa 1974 tehdyllä sopimuksella. Samalla myös Tampellan radan käyttö alkoi vähetä ja Tampellan talouskriisin syvetessä 80-luvun lopulla koeammuntoihin löytyi yhä vähemmän rahaa. Niinpä PM:n kiinteistöosasto 15.5.1987 ilmoitti Tampellalle irtisanovansa rataa koskevat sopimukset vuoden 1988 alusta alkaen ja sopimus asiasta allekirjoitettiin 18.12.19874,5. Kiinteä kalusto jäi Pv:ien omaisuudeksi, irtaimen kaluston (ammukset, aseet, mittalaitteet jne.) Tampella evakuoi ja osa siitä myytiin Vihtavuoren tehtaille. Tuntemattomalla tavalla Tampellan kokeilumallin krh-ammuksia päätyi vielä 90-luvun lopulla Pv:ien organisaatiosta poistomyymälään Vammalaan.

Tampellan poistuttua alueelle rakennettiin nykyinen laakarata ja ainoa muistutus Tampellan ajoista on uuden ammunnanjohtorakennuksen edessä vasemmalla sijaitseva entinen ammunnanjohtobunkkeri.

Radan merkitys Tampellalle oli huomattava: ilman "omaa" koerataa tehdas tuskin olisi kyennyt saavuttamaan sitä teknologiajohtajan asemaa, joka sillä 70-luvulle tultaessa oli etenkin krh-asetekniikassa.

LÄHTEET

  1. Sopimus PM:n ja Tampellan välillä / 11.12.1963, No 4776/23/K/1963
  2. PM:n lupa "Krh-laaka-ampumardan rakentaminen Niinisaloon" / 21.10.1967, No 1788/314/Kiint/67
  3. Pöytäkirja Keskuskoeampuma-asemalla 6.5.1970 tapahtuneen onnettomuuden syitä selvittämään asetetun tutkijalautakunnan suorittamista tutkimuksista / 09.09.1970
  4. PM:n ilmoitus / 15.05.1987, No 920/10F/KIINT/87
  5. Tampellan / Niilo Asikaisen muistio "Krh-ammusten kehittely - tavoitteena pitkät kantamat ja pieni kantama / päiväämättä
  6. Vesa Toivonen: "Tampellasta Patriaan - 70 vuotta raskasta suomalaista aseteollisuutta", ISBN 952-5026-26-4
  7. PM:n kirje / 31.03.1970, No 1788/314/Kiint/67