Tulosta
Kenraaliluutnantti, evp, Heikki Nikusen johtama, Lentovarikon Kilta ry:n aloitteesta perustettu toimikunta toteutti Härmälän lentokentän ilmailusektoreiden sekä koko alueen teollisen, teknisen ja kulttuurillisen tietotaidon muistomerkin LEONARDO. Muistomerkin suunnitteli lapsuudessaan ilmailua Härmälässä seurannut taiteilijaprofessori Kimmo Kaivanto.

Patria Finavitec Oy:ssa työskennellyt Jaakko Harjumäki muistelee.

Jaakko Harjumäki
Jaakko Harjumäki

Muistomerkkitoimikunnassa teknisestä toteutuksesta vastannut silloinen pomoni Pertti ”Roope” Korhonen tuli vuoden 1997 lopulla huoneeseeni näyttämään esitettä hienosta tulevasta patsaasta Leonardo.  ”Se tehdään Migin ylijäämäteräksestä”. Totesin spontaanisti, että hienohan se on, mutta kun se ei kestä. Esitteestä selvisi patsaan mittasuhteet sekä jalkojen ja siiven liitoskohdan ”olematon” paksuus. Niinpä Roope käskytti laittamaan suunnitteluosaston ”poikia” vähän laskemaan lujuuksia. Lisäksi hän totesi minun olevan vapaaehtoinen avustamaan toimikuntaa patsaan suunnittelussa.

Lujuusoppinut Riku Lahtinen ryhtyi laskemaan. (Suunnittelun aikana Riku siirtyi jatkamaan laskuja Ilmavoimien palkollisena.)  Paremman puutteessa käytettiin rakennusinsinöörien tuulikuormia ja yksinkertaisia mitoituskaavoja. Pirkkalalainen lentokoneinsinöörituttavani Heikki Aalto selvitteli teräksen hitsisaumojen kestävyyttä. Selvää vastausta ei rakenteen kestämiseen saatu.  Värvättiin mukaan professori Seppo Laine, jolla oli käytettävissään TKK:ssa kehitetty Euroopan ehkä paras turbulentin virtauksen laskentaohjelma. Kun lähtötiedoiksi otettiin Härmälän kentän vanhat tilastotiedot tuulista, pystyttiin määrittelemään luotettavat tuulikuormat patsaalle. Laskelmat paljastivat lopulta jaksollisia tuulikuormia, joita ruostumattoman teräksen hitsisaumat eivät väsymättä kestä.

Lokakuussa 1998 olin mukana muistomerkkitoimikunnan kokouksessa kertomassa huolemme suunnitellun rakenneratkaisun toimivuudesta. Siellä Roope ”ylensi” minut suunnittelun koordinaattoriksi vastaamaan suunnittelun aikataulusta. Ei auttanut, vaikka puolustelin, että lentokoneinsinöörien suunnitelmilla on taipumus lähteä lentoon. Lohdutukseksi toimikunta lupasi hirttää minut, ellei suunnittelu ole valmis vuodenvaihteeseen mennessä. Oli nimittäin sovittu, että presidentti Martti Ahtisaari tulee paljastamaan muistomerkin Tampereen 220-vuotispäiväivänä 1.10.1999. Aikataulu alkoi painaa päälle.

Alettiin etsiä vaihtoehtoisia rakenneratkaisuja, muita kuin ruostumattoman teräksen hitsausta. Taiteilija Kaivannon kanssa pidettiin palaveri, missä ehdottelimme erilaisia geometrisia muutoksia patsaaseen. Leikkimielisesti toin esiin mm. lentokoneiden siipien tuennassa käytetyt streevat. Tiesimme tietysti vastauksen. Patsaan tulee ilmentää lentämisen ”uskallusta ja siroutta”. Patsaan jalkojen ja siiven linssimäiseen profiiliin saimme 5 cm lisää paksuutta, 20 sentistä 25 senttiin. Sekin oli rakenteellisesti merkittävä lisä.

Leonardo
Leonardo

Kun metallia ei saatu kestämään, päädyimme ehdottamaan ”muovia”, tarkemmin hiilikuituvahvisteista lujitemuovia.  Sen väsymislujuus on toista luokkaa hitsisaumoihin verrattuna. Teräkseen tottuneelle Kaivannolle tämä oli aluksi yllättävä ratkaisu. Veimme hänet Kuorevedelle Koelentokeskukseen Hornetin viereen koskettelemaan koneen kovasti kuormitettuja rakenteita. Helmikuussa 1999 toimikunta hyväksyi komposiitin rakennusmateriaaliksi.

Rakennesuunnittelun teki TKK:ssa Erkki Ahopelto. Vielä oli selvitettävä valmistustapa ja –paikka. Näin kookkaan rakenteen käsin laminointi ei tullut kyseeseen aikataulusyistä. Päätettiin uskaltaa kokeilla RTM-tekniikkaa (Resin Transfer Molding) ensimmäistä kertaa Suomessa näin kookkaalle ja laadullisesti vaativalle kappaleelle. Valmistuskokeiluihin ei aikataulullisesti ollut varaa. Oli onnistuttava kerralla. 

Valmistus päätettiin tehdä Patrialla Hallissa. Seppo Laukkanen porukoineen teki pitkää päivää.  Kun aika alkoi käydä kortille, otettiin nyt jo eläkkeelle jäänyt Roope vielä hoitamaan valmistukseen liittyviä järjestelyjä. Patsaan kaksi jalkaa ja kaksi siipeä (oikea ja vasen) tehtiin ensin erikseen. Kokoonpano tehtiin vanhassa 9-hallissa. Vasen siipi liitettiin niin, että toinen siipi ja jalat olivat jo hallista ulkona. Siinä tehtiin myös patsaan muut viimeistelytyöt. Kun Kaivanto valmistuksen aikana silitteli suurta saumatonta sileää komposiittipanelia, hän totesi: ”Aivan ihokarvat nousee pystyyn, kun ajattelee, jos se olisi tehty teräksestä”.

Oli sovittu, että patsas kuljetetaan Tampereelle armeijan helikopterilla. Olin vähän huolissani. Tuollainen aerodynaaminen taakka helikopterin alla saattaa kuljetuksen aikana joutua vaaralliseen sivuttaisheilahteluun. (Esimerkiksi pienlentokone on jouduttu tiputtamaan kopterin kyydistä heilahtelun vuoksi.) Kun patsas alkoi kohota ilmaan, seurasi Kaivanto tapahtumaa eteenpäin kaareutuen kuin pingottunut jousi. Jarruvarjo kiersi roottorivirrassa kehää ja takertui toiseen jalkaa.  Sen seurauksena Leonardon patsasosa lensi Pirkkahallille suunnitellusta poiketen kylki edellä. Lentoreitti kulki harvaan asuttujen seutujen kautta matalalla.  Oli siinä suppilovahveroiden kerääjillä ihmettelemistä. Aikaa luovutustilaisuuteen oli enää kymmenen päivää.

Toimikunnan puheenjohtaja Nikunen paljasti Leonardo-muistomerkin ja luovutti sen Tampereen kaupungille 1.10.1999.  Hankkeen suojelija, presidentti Ahtisaari sai pitää puheensa valmiin muistomerkin äärellä.